"On. Etkö sinä käväise Tunsbergissä?"
"Senkö vuoksi siis, että kysyisin, tahtooko kuningas lähettää rakkaan tervehdyksen äidilleen?" Erlend nauroi. "Vai onko piispa Audfinnillä jotakin asiaa rouvalle?"
"Moni ihmettelee miksi sinä menet Tanskaan nyt, kun päälliköt kokoontuvat Tunsbergiin", sanoi Erling-herra.
"Eikös se ole kumma, että ihmisten aina pitää ihmetellä minua? Voihan minun tehdä mieleni nähdä vähän sellaisia tapoja, joita en ole nähnyt sitten kun viimeksi olin Tanskassa — päästä taas kerran turnajaisiin — kun korkea sukulaisrouvammekin on kutsunut. Eihän kukaan muu hänen Norjassa elävistä sukulaisistaan nykyään tahdo tietää hänestä mitään, paitsi Munan ja minä."
"Munan —" Erling rypisti kulmiaan. Sitten hän nauroi: "Vieläkö tuossa vanhassa — siassa, olin vähällä sanoa — on niin paljon henkeä, että hän jaksaa liikutella lihojaan? Vai aikoo Knut-herttua panna toimeen turnajaiset. Ja Munan ratsastaa kai myös?"
"Kyllä — on vahinko, Erling, ettet sinä pääse näkemään sitä näkyä." Erlendkin nauroi. "Kyllä huomaan, että sinä pelkäät Ingebjørg-rouvan kutsuneen meidät näihin ristiäisiin, jotta panisimme toimeen samanlaiset täällä ja kutsuisimme hänet niihin. Mutta tiedäthän sinä, että minulla on liian raskaat jalat ja liian kepeä sydän joutuakseni osalliseksi salajuoniin. Ja Munanin suusta te olette kiskoneet jokaisen hampaan —"
"Olet oikeassa, emme me pelkää pahasti juonia siltäkään taholta. Ja ymmärtää kai Ingebjørg-rouva itsekin sen, että hän on menettänyt kaikki oikeudet omaan maahansa mennessään naimisiin Porsen kanssa. Vaikea hänen on työntää jalkaansa kynnyksen yli täällä laskettuaan kätensä sen miehen käteen, jonka pikkusormeakaan me emme halua nähdä rajojemme sisällä."
"Teitte viisaasti kun erotitte pojan äidistä", sanoi Erlend synkästi. "Hän on vasta lapsi — ja meillä Norjan miehillä on jo nyt syytä kantaa päätämme pystyssä ajatellessamme kuningasta, jolle olemme tehneet uskollisuudenvalan."
"Ole vaiti", sanoi Erling Vidkuninpoika hiljaa ja epätoivoisesti. "Tuo — tuo on valhetta —"
Toiset näkivät hänestä, että hän tiesi sen olevan totta. Vaikka kuningas Maunu Eirikinpoika oli vielä lapsi, kuului hän jo olevan erään synnin saastuttamana, jota ei sovi mainita kristittyjen miesten parissa. Muuan ruotsalainen kirkonmies, joka oli määrätty hänen lukutaidon opettajakseen hänen ollessaan Ruotsissa, oli johtanut hänet harhaan tavalla, jota on mahdotonta sanoa.