Erlend sanoi:
"Jokaisessa kartanossa ja majassa norjalaisten rajojemme sisällä kuiskaillaan Kristuksenkirkon palaneen siksi, että kuninkaamme on arvoton istumaan Pyhän Olavin istuimella —"
"Jumalan nimessä, Erlend — on tietymätöntä, onko se totta, sanon minä! Ja täytyihän meidän uskoa tuo lapsi, Maunu-kuningas, syyttömäksi Jumalan silmissä. Hän saattaa nousta — — — Mutta sanoitko sinä meidän erottaneen hänet äidistään! Minäpä sanon, että rangaiskoon Jumala sitä äitiä, joka pettää lapsensa siten kuin Ingebjørg petti poikansa — äläkä sinä, Erlend, anna luottamustasi sellaiselle, — muista, että ne, joiden pariin nyt olet menossa, ovat uskotonta väkeä!"
"Minusta he ovat pysyneet hyvinkin uskollisina toisilleen. Mutta sinä puhut kuin taivaallisia sanomia sataisi helmaasi joka ainoa päivä — sentähden sinä kai luulet uskaltavasi olla niin rohkea, että rakennat riitaa kirkonmiesten kanssa."
"Lopeta, lopeta jo, Erlend. Puhu siitä, mitä ymmärrät, poika, ja ole muuten vaiti —". Herra Erling oli kavahtanut pystyyn; molemmat, hän ja Erlend, seisoivat vastatusten punaisina ja puhkuen.
Erlend irvisti inhosta:
"Elukan, jonka ihminen on kähminyt, lyömme me kuoliaaksi ja raadon viskaamme koskeen."
"Erlend!" Drotsi tarttui pöydänkulmaan molemmin käsin. — "Sinulla on itselläsi poikia", sanoi hän hiljaa. "Miten voit sanoa tuollaista. Varo sinä suutasi, Erlend. Ajattele ennen kuin puhut siellä, minne nyt olet menossa. Ja mieti kymmeneen kertaan ennen kuin ryhdyt toimeen."
"Jos teillä on tapana tehdä niin, teillä, jotka hoidatte valtakunnan asioita, ei minua ihmetytä, että kaikki menee päin mäntyyn. Mutta ei sinun tarvitse pelätä" — hän murti suutaan — "minä — en suinkaan ryhdy mihinkään. Tässä maassa on vain niin hauska elää. Mutta sinunhan pitää olla aikaisin ylhäällä huomenna. Ja appeani väsyttää? —"
Toiset jäivät vielä istumaan mitään puhumatta Erlendin toivotettua hyvää yötä. Erlend nukkui laivallaan. Erling Vidkuninpoika käänteli pikaria käsissään.