"Miksi mainitsit Simonin?"
"Enhän voinut verrata sinua tuohon toiseen", vastasi vaimo itsekin hämmästyneenä ja peloissaan, vaikka koetti hymyillä. "Te olette liian erilaiset."
Lauritsa nousi, astui muutaman askeleen rauhattomasti — ja sanoi sitten vielä hiljemmin kuin äsken:
"Jumala ei ole hylkäävä Simonia."
"Eikö sinusta ole milloinkaan tuntunut siltä", kysyi vaimo, "kuin Jumala olisi hyljännyt sinut?"
"Ei."
"Mitä sinä ajattelit tuona yönä, jolloin istuimme ladossa — jolloin sait tietää yhdellä kertaa, että me kaksi, joita sinä olit rakastanut syvimmin ja uskollisimmin, olimme kumpikin pettäneet sinut niin pahoin kuin mahdollista oli —"
"Enpä tainnut ajatella paljon", vastasi mies.
"Entä sitten", jatkoi vaimo, "sitten kun aina ajattelit sitä — kuten sanot tehneesi —"
Lauritsa käänsi kasvonsa pois. Ragnfrid näki veren tulvahtavan hänen päivettyneeseen kaulaansa.