Hän muisti äitinsä sanat. Surullisena ajatteli tytär, ettei hän ymmärtänyt äitiään nytkään. Mutta hän alkoi ymmärtää, että oli paljon sellaista, mitä hän ei ymmärtänyt.
* * * * *
Tänä syksynä kuoli arkkipiispa Eiliv. Jokseenkin samoihin aikoihin muutti Maunu-kuningas monien lääninherratoimien ehdot, mutta niihin ei kuulunut Erlend Nikulauksenpojan alue. Tämä oli, käydessään viime kesänä Bergenissä kuninkaan alaikäisyysaikana, saanut kirjallisen lupauksen siitä, että hänelle oli tuleva neljäsosa käräjärahoista, lunastus- ja perimismaksuista, kontrahtisakoista ym. — oli puhuttu paljon siitä, että hän sai tuollaisen läänityssopimuksen holhoojahallituksen lopulla. Kun Erlend nyt omisti paljon maata läänitysalueellaan ja useimmiten asui omissa kartanoissaan matkustaessaan virka-asioillaan, mutta antoi talonpoikien lunastaa itsensä vapaaksi veronmaksusta, kertyi hänelle suuret tulot. Tosin hän sai vähän maaveroja ja hänen elämänsä kävi kalliiksi; paitsi talonväkeä hänellä ei ollut milloinkaan kahtatoista aseistettua miestä vähempää Husabyssä; näillä oli mitä parhaimmat hevoset ja erinomaiset varusteet, ja kun hän oli matkoilla, olivat hänen miehensä herrasruoalla.
Tästä oli kysymys kerran, kun laamanni Harald ja Gauldølafylken lääninherra olivat käymässä Husabyssä. Erlend vastasi, että moni noista miehistä oli ollut hänen mukanaan pohjoisessa; "silloin jaoimme sen mitä siellä oli, kuivan kalan ja kitkerän oluen. Nyt pitää niiden miesten, joille minä annan vaatteet ja ruoan, tietää minun raskivan antaa heille valkoista leipää ja simaa; ja jos minä suuttuessani käsken heidän mennä helvettiin, niin tietävät he, etten minä lähetä heitä sinne ennen kuin itse ratsastan edellä —"
Ulf Haldorinpoika, joka nyt oli Erlendin huovipäällikkö, todisti myös Erlendin vaimolle asian olevan näin. Erlendin miehet rakastivat häntä, ja hän hallitsi heitä täydellisesti.
"Tiedäthän, ettei Erlendiä pidä tuomita sen mukaan mitä hän puhuu, vaan sen mukaan, mitä hän tekee."
Muuten tuli puheeksi sekin, että Erlendillä, paitsi kotona olevia miehiään, oli huoveja eri seuduilla — myös ulkopuolella Orkdølafylken — jotka hän oli pannut vannomaan uskollisuutta käsi miekankahvalla. Lopulta tuli kuninkaalta kirje tämän asian johdosta, mutta Erlend vastasi, että nuo miehet olivat kuuluneet hänen laivamiehistöönsä ja että hän oli pannut heidät valalle ensimmäisenä keväänä pohjoiseen lähtiessään. Hän sai sitten käskyn päästää nuo miehet vapaaksi valasta seuraavissa käräjissä, joilla hän kuulutti julki lakikäräjien tuomiot, ja ulko-alueella olevat huovinsa tuli hänen kutsua paikalle ja maksaa heidän matkansa. Orkedalin käräjiin oli hän todella myös kutsunut joitakin vanhoista kumppaneistaan Moren ulkopuolelta — mutta siitä ei tiedetty mitään, että hän olisi päästänyt vapaaksi näitä tai ketään muutakaan miestä, jonka päällikkö hän oli ollut. Asiasta ei kuitenkaan kuulunut tämän enempää, ja syksyn kuluessa lakkasivat ihmiset puhumasta siitä.
Syysmyöhällä lähti Erlend etelään ja vietti joulun Maunu kuninkaan luona, joka sinä vuonna asui Oslossa. Hän oli harmissaan, ettei ollut saanut vaimoaan mukaan; Kristiina ei uskaltanut lähteä tuolle vaivalloiselle talvimatkalle, vaan jäi Husabyhyn.
Erlend tuli takaisin kolme viikkoa jälkeen joulun ja toi kauniita lahjoja vaimolleen ja lapsilleen. Kristiina sai hopeakellon, jolla sai soitella luokseen palvelijoitaan, mutta Margret sai puhtaasta kullasta valetun soljen, sillä sellaista hänellä ei ennestään ollut, vaikka hänellä oli joukoittain hopeaisia ja kullattuja koruja. Mutta kun naiset seisoivat siinä aikeissa kätkeä korut rasioihinsa, jäi jokin riippumaan Margretin hihaan. Tyttö pisti sen sukkelasti kätensä alle ja sanoi äitipuolelleen:
"Tämä on äitini peruja — siksi isä ei tahdo, että näyttäisin sen sinulle."