Hän oli kuoleman tuskassa ja epätoivoinen ja piti Margretia silmällä voimiensa takaa. Erlend huomasi, että hänen vaimoaan vaivasi jokin, ja eräänä iltana heidän pantuaan maata hän kysyi, merkitsikö se sitä, että hän jälleen kantoi lasta.
Kristiina myönsi pelkäävänsä sitä. Ja kun mies painoi hänet hellästi rintaansa vasten eikä enää kysynyt enempää, ei hän saanut sanotuksi, että häntä painoikin toinen asia. Mutta kun Erlend kuiskasi, että hänen tällä kertaa tuli olla kiltti ja antaa hänelle tytär, ei hän kyennyt vastaamaan mitään, vaan makasi jäykkänä tuskasta ajatellen, että Erlend ehti vielä aikanaan kuulla, paljonko iloa isällä oli tyttäristänsä —
* * * * *
Eräänä yönä tämän jälkeen oli Husabyn palvelusväki paneutunut levolle jonkin verran juovuksissa ja liian paljon syöneenä, sillä oli ollut viimeiset paaston edelliset päivät; kaikki nukkuivat siis hyvin sikeästi. Mutta yöllä heräsi pikku Lauritsa vanhempien sängyssä, huusi ja pyrki puolinukuksissa äidin rintaa imemään. Nyt oli juuri hänen vieroittamisaikansa. Erlend heräsi, murahti vihaisesti, mutta nosti pojan luokseen, antoi hänelle maitoa sängynportaalle jätetystä kupista ja pani hänet sitten toiselle puolelleen.
Kristiina oli jo melkein vaipunut uneen tuntiessaan, että Erlend nousi istumaan sängyssä. Unenpöpperössä hän kysyi, mikä oli hätänä. Äänettömästi Erlend liukui sängystä, Kristiina kuuli hänen pukevan ylleen joitakin vaatekappaleita, mutta kun hän kohosi kyynärpäänsä varaan, painoi Erlend hänet takaisin patjoihin toisella kädellään, kumartuen sängyn yli ottamaan miekkaansa seinältä vuoteen pääpuolesta.
Hän liikkui niin hiljaa kuin ilves, mutta Kristiina kuuli hänen nousevan tikapuita, jotka veivät Margretin makuuparveen porstuan yläpuolelle.
Silmänräpäyksen hän makasi voimattomana pelosta — sitten hän nousi istualleen, haki paitansa ja hameensa ja etsi pimeässä kenkänsä sängyn edestä.
Samassa kuului parvesta naisen huuto — sen täytyi kuulua kartanon joka kolkkaan. Erlend huusi pari sanaa — sitten kuului miekkojen kalsketta ja askelia ylhäältä — sen jälkeen maahan putoavan aseen kilinää Margretin huutaessa kaiken aikaa.
Kristiina kyyhötti polvillaan lieden luona — kaapi kuuman tuhkan hiilien päältä paljailla käsillään ja puhalsi hiiliin. Saatuaan tulen tervastikkuun ja nostettuaan sen ilmaan vapisevin käsin hän näki Erlendin hahmon ylhäällä pimeässä — tämä hyppäsi alas, tikapuista piittaamatta, paljastettu miekka kädessä — ja juoksi ulos porstuan ovesta.
Kaikkialla kurkotti poikien päitä pimeässä. Kristiina meni pohjoisenpuoleisen sängyn luokse, jossa hänen kolme vanhinta poikaansa nukkuivat, käski heidän panna silmät kiinni ja sulki oven. Ivarin ja Skulen, jotka olivat kavunneet penkille ja tirkistivät peloissaan tulta kohti, hän käski mennä aviosänkyyn ja sulki heidät sinne. Sitten hän sytytti kynttilän ja meni pihamaalle.