"Varomattomia olemme olleet, Sunniva — ei ole hyvä, että minä jään tänne yöksi. Eikö Baardkin jo saavu kotiin?" kysyi hän.
"Pelkäätkö sinä minun miestäni?" kysyi Sunniva kiusoitellen. "Huomasithan itse, ettei Baard ollut tietääkseenkään, vaikka me pilailimme ihan hänen silmiensä edessä. Jos hän kuulee sinun käyneen kartanossa, niin kyllä minä saan hänet uskomaan, että se on sitä vanhaa vatkutusta. Hän uskoo minuun niin —"
"Hän näyttää uskovan sinuun liiaksi", nauroi Erlend kaivaen sormensa Sunnivan tukkaan ja kiinteisiin, valkoisiin olkapäihin.
"Niinkö arvelet —" Sunniva tarttui hänen ranteeseensa. "Uskothan sinäkin vaimoosi, vai mitä? Ja minä olin sentään kaino ja kunniallinen Baardin naidessa minut —
" Minun vaimoani emme sekoita tähän", sanoi Erlend terävästi ja veti pois kätensä.
"Miksikä niin —? Onko sinusta sopimattomampaa, että puhumme Kristiina Lauritsantyttärestä kuin herra Baardista, minun miehestäni?"
Erlend puri hampaansa yhteen eikä vastannut mitään.
"Sinä olet varmaan niitä miehiä, Erlend", sanoi Sunniva pilkaten, "jotka uskovat olevansa niin vastustamattomia ja kauniita, ettei naiselle voida lukea viaksi, jos hänen kunniansa murtuu kuin lasi heidän käsissään — vaikka tämä olisi muuten luja kuin rauta."
"Sitä minä en ole milloinkaan uskonut sinusta", vastasi Erlend karkeasti.
Sunnivan silmät säkenöivät: