Mutta tuokion kuluttua hän sanoi taas rauhallisesti:
"Tiedän sinun tukevan häntä uskollisesti, jos hän jäisi leskeksi ennen vuoden loppua. Köyhyyteen hän ei kuitenkaan jää lapsien kera, sillä onhan heillä Lauritsan perintö. Ja sinähän asut lähellä, kun hän muuttaa Jørundgaardiin."
Päivää jälkeen nativitas Mariæn tuli drotsi herra Ivar Ogmundinpoika Nidarosiin. Nyt määrättiin tuomioistuin, johon tuli kuulumaan kaksitoista herraa maan Pohjoiskulmalta Erlend Nikulauksenpojan asian ratkaisijaksi. Herra Finn Ogmundinpoika, drotsin veli, oli valittu kantajaksi.
Kesän kuluessa levisi kuitenkin tieto siitä, että Haftor Olavinpoika, Godøyn herra, oli tappanut itsensä pienellä tikarilla, joka oli jätetty jokaiselle vangille ruokaveitseksi. Vankina olo oli vaikuttanut niin pahasti Haftoriin, ettei hän kuulunut olleen täysissä järjissään. Erlend sanoi Simonille sen kuullessaan, että nyt hänen ei tarvinnut pelätä Haftorin löysää suuta. Mutta hän oli kuitenkin hyvin järkyttynyt.
Nyt olivat asiat siten, että vartija toisinaan vetäytyi syrjään Simonin ja Kristiinan ollessa Erlendin luona. Nämä molemmat ymmärsivät Erlendin ensimmäisen ja viimeisen ajatuksen olevan selviytyä asiasta niin, etteivät hänen rikostoverinsa tulisi ilmi. Hän sanoikin sen suoraan Simonille, kertoi luvanneensa kaikille, joiden kanssa oli neuvotellut, hoitaa ohjia siten, että hän itse saisi iskun käpälilleen, jos niiksi tuli, "enkä minä ole vielä milloinkaan pettänyt ketään, joka on luottanut minuun." Simon katsoi häneen — Erlendin silmät olivat siniset ja kirkkaat; oli ilmeistä, että hän uskoi näin itse.
Kuninkaan toimimiesten ei ollut onnistunut nuuskia esiin muita osallisia Erlendin maankavallusjuttuun kuin veljekset Greip ja Torvard Torenpoika Møresta, eivätkä nämä tahtoneet tunnustaa tietäneensä Erlendin aikeiden tarkoittaneen muuta kuin että tämän ja muutamien: muiden miesten tuli taivuttaa herttuatar lähettämään junkkeri Haakon Knutinpoika kasvatettavaksi Norjaan ja esittää myöhemmin Maunu-kuninkaalle, että hänen molemmille valtakunnilleen olisi eduksi, jos hän antaisi velipuolelleen Norjan kuninkaan kruunun.
Borgar ja Guttorm Trondinpoika olivat onnistuneet pääsemään karkuun Veøyn linnasta — kukaan ei tietänyt miten se oli tapahtunut, mutta arvailtiin Borgarin; saaneen naisten taholta apua; hän oli hyvin kaunis ja hiukan kevytmielinen. Sundbun Ivar istui vielä Mjøsin linnassa; veljet näkyivät jättäneen nuoren Haavardin ulkopuolelle neuvottelujen.
Samaan aikaan kun henkivartiokäräjiä pidettiin kuninkaan kartanossa, oli arkkipiispalla luonaan concilium. Simonilla oli paljon ystäviä ja tuttuja; hän toi Kristiinalle yhä uusia tietoja. Kaikki uskoivat Erlendin tulevan karkotetuksi maasta ja hänen tilansa luovutettavan kuninkaalle. Erlend uskoi itsekin asian ratkeavan niin, hän säilytti rohkeutensa — hän aikoi pyrkiä Tanskaan. Siinä maassa oli tie aina auki reippaalle, asekuntoiselle miehelle, ja Ingebjørg-rouva oli varmasti vastaanottava Kristiinan rakkaan sukulaisensa tavoin ja pitävä tätä arvossa ja kunniassa. Lapset saattoi Simon ottaa luokseen, mutta kaksi vanhinta poikaa tahtoi Erlend sentään mielellään mukaan.
Kristiina ei ollut kertaakaan koko aikana liikkunut kaupungin ulkopuolella eikä nähnyt lapsiaan — paitsi Naakkvea ja Bjørgulfia; nämä olivat eräänä iltana tulleet ratsastaen Husabystä. Äiti piti heidät luonaan pari päivää, mutta sitten hän lähetti heidät Raasvoldiin, jonne Gunna-rouva oli ottanut pienimmät.
Se oli Erlendin tahto. Ja Kristiina pelkäsi ajatuksia, joita hänessä saattoi herätä, jos hänellä olisi poikansa ympärillään, jos hänen pitäisi kuunnella heidän kysymyksiään ja koettaa selvittää heille asian tilaa. Hän koki kaikin voimin häätää luotaan ajatukset ja muistot vuosista, jotka hän oli elänyt Husabyssä. Niin rikkaita ne olivat olleet, että hänestä koko tuo aika oli kuin tasainen tyyni meren pinta — jollaiselta aaltoava meri kylliksi korkealta katsottuna näyttää. Toinen toistaan ajelevat aallot ovat vain sama ikuinen meri; niin oli elämä keinuttanut hänen mieltään näinä avarina vuosina.