Nyt tuntui taas siltä kuin ennen nuoruusvuosina, jolloin hän oli pysynyt uskollisena Erlendille kaikesta ja kaikista huolimatta. Jälleen oli hänen elämänsä herkeämätöntä odotusta niihin hetkiin pääsemiseksi, jolloin hänen oli suotu tavata miestään, istua hänen rinnallaan kuninkaan kartanon tornikamarin sängyn laidalla, puhua hänen kanssaan rauhallisesti ja tyynesti — kunnes saattoi sattua, että he silmänräpäykseksi jäivät kahden kesken, jolloin he viskautuivat toistensa kaulaan loppumattomiin polttaviin suudelmiin hukkuen ja hurjasti toisiaan syleillen.
Muuten Kristiina oli enimmäkseen Kristuksenkirkossa, tuntimääriä kerrallaan. Hän oli polvillaan, tuijottaen pääalttarin ristikko-ovien takana olevaan Pyhän Olavin kultaiseen arkkuun. Jumalan armosta oli heidän kahden kelvottoman suotu yhtyä pyhän vihkimisen kautta. Synnin poltinmerkillä merkittyinä, synnin taakan painamina he olivat astuneet yhdessä Jumalan huoneen ovesta sisään, ottaneet yhdessä vastaan Vapahtajan ruumiin papin kädestä. Saattaisiko hän siis valittaa nyt, kun Jumala koetti hänen uskollisuuttaan, muistaa muuta kuin että hän oli Erlendin vaimo ja Erlend hänen miehensä elämän loppuun asti?
Mikonmessun edellisenä torstaina pidettiin tuomioistuimen kokous ja tehtiin päätös Erlend Nikulauksenpojan, Husabyn herran, jutussa. Hänet oli havaittu syylliseksi kavallusyritykseen maata ja kuningasta vastaan, kapinannostoon maan rajojen sisällä ja vieraan palkkaväen maahantuontiin. Tutkittuaan entisaikoina sattuneita samankaltaisia juttuja oli tuomarikunta tullut siihen päätökseen, että Erlend Nikulauksenpoika oli vikapää hengen ja omaisuuden menetykseen.
Arne Gjavvaldinpoika tuli ilmoittamaan asiasta Simon Darrelle ja Kristiina Lauritsantyttärelle Nikulauksentaloon. Hän oli ollut läsnä neuvotteluissa.
Erlend ei ollut kieltänyt syyllisyyttään. Selvästi ja varmasti hän oli tunnustanut aikoneensa näillä toimillaan pakottaa kuningas Maunu Eirikinpojan antamaan nuorelle velipuolelleen, junkkeri Haakon Knutinpoika Porselle Norjan valtakunnan kruunun. Erlend oli Arnen mielestä puhunut mainiosti. Hän oli huomauttanut niistä suurista vaikeuksista, joita koitui kansalle siitä, että kuningas viime vuosina tuskin oli näyttäytynyt Norjan rajojen sisällä ja että hän oli osoittanut aina haluttomuutta sijaisen asettamiseen, joka olisi suojannut lakia ja hoitanut kuninkaan valtaa. Kuninkaan puuhat Skånessa, hänen tuhlaavaisuutensa ja mieletön raha-asiain hoitonsa, jotka hänen uskottujen neuvonantajiensa täytyi huomata, johtivat kansan mielivallan ja köyhtymyksen tilaan, eivätkä alamaiset olleet milloinkaan varmoja siitä, ettei heiltä vaadittaisi uusia ylimääräisiä veroja ja avustusta. Ja koska Norjan ritareilla ja herroilla oli paljon vähemmän oikeuksia ja vapauksia kuin Ruotsin ritaristolla, oli edellämainittujen vaikea kilpailla jälkimmäisten kanssa, mistä myös seurasi, että nuori ja kokematon herra Maunu Eirikinpoika kuuli ja suosi enemmän ruotsalaisia herroja, koska näillä oli paljon suuremmat rikkaudet ja he sen vuoksi kykenivät avustamaan häntä tuntuvammin aseistetuilla ja harjaantuneilla joukoilla.
Erlend liittolaisineen oli luullut tietävänsä niin varmasti kansan enemmistön mielen, herrojen, talonpoikain ja kaupunkilaisten pohjois- ja länsiosassa Norjaa, että he olivat uskoneet saavansa täyden kannatuksen toimittaessaan esille kuningasehdokkaan, joka oli yhtä läheistä sukua rakkaalle herrallemme ja kuninkaallemme Haakon-vainajalle kuin nykyinen kuningas. Hän oli siis ajatellut kansan yhtyvän siihen, että he saisivat Maunu-kuninkaan myöntämään velipuolelleen täkäläisen kuningasistuimen, junkkeri Haakonin vannoutuessa elämään rauhassa ja sovinnossa Maunu-herran kanssa, suojelemaan Norjan valtaa vanhojen maanrajojen sisällä, puolustamaan Jumalan kirkon oikeutta, maan lakeja ja tapoja, talonpoikien ja kaupunkien oikeuksia ja vapauksia, sekä vastustamaan ulkomaalaisten tunkeutumista maahan. Tähän esitykseen oli hänen ja hänen ystäviensä ollut tarkoitus suostuttaa Maunu-kuningas rauhallista tietä, vaikka Norjan talonpoikain ja päälliköiden ikivanha oikeus oli ollut kukistaa kuningas, joka pyrki hallitsemaan laittomasti.
Ulf Saksinpojan Englannin- ja Skotlannin-matkan ainoana tarkoituksena hän sanoi olleen sen, että näiden tuli hankkia herra Haakonille kannatusta sieltä, jos Jumala oli aikonut hänet meidän kuninkaaksemme. Näissä hänen hommissaan ei ollut ollut osallisena kukaan muu Norjan mies kuin Haftor Olavinpoika Goøystä, — Jumala olkoon hänen sielulleen armollinen — hänen lankonsa Trond Gjeslingin kolme poikaa Sundbusta ja Greip ja Torvard Torenpoika Hattebergin suvusta.
Erlendin sanat olivat tehneet syvän vaikutuksen, kertoi Arne Gjavvaldinpoika. Mutta sitten hän oli lopuksi, mainitessaan heidän odottaneen apua kirkon miehiltä, viitannut vanhoihin Maunu-kuninkaan poikuudenaikaisiin synteihin, ja se oli ollut epäviisaasti tehty, sanoi Arne. Arkkipiispan edusmies oli kieltänyt sen jyrkästi — arkkipiispa Paal Baardinpoikahan oli sekä kansleriaikanaan että nyt osoittanut suurta kiintymystä Maunu-kuninkaaseen tämän jumalisen mielenlaadun vuoksi; ja kansa tahtoi mieluimmin unohtaa, että heidän kuninkaastaan oli milloinkaan kulkenut sellaisia huhuja; ja nythän hän oli menossa avioliittoon Namurin kreivin tyttären kanssa — vaikka huhuissa olisi ollut perää ennen, niin kai hän nyt oli kokonaan luopunut pahoista tavoistaan.
— Arne Gjavvaldinpoika oli osoittanut Simon Andreksenpojalle mitä suurinta ystävyyttä tämän Nidarosissa ollessa. Hän nytkin muistutti Simonia siitä, että Erlendillä oli oikeus valittaa laittomasti langetetusta tuomiosta. Lain kirjaimen mukaan olisi kantajan pitänyt olla Erlendin säätyinen mies, mutta Finn, Hestbøn herra, oli ritari ja Erlend aseenkantaja. Oli luultavaa, arveli Arne, että tuomio muuttuisi ja ettei Erlendiä voitaisi tuomita maanpakoa raskaampaan rangaistukseen.
Mitä tulee Erlendin sanoihin hänen tarkoittamansa kuningasvallan hyödyllisyydestä — niin kyllähän se kuulosti kauniilta. Ja tiedettiinhän kyllä, mistä oli löytyvä mies, joka olisi ollut halukas astumaan peräsimen ääreen ja ohjaamaan laivaa kuninkaan alaikäisyyden aikana. — Arne raapi harmaan partansa juurta vilkaisten Simoniin.