"Tahdotteko kuulla outoja uutisia — Erlend Nikulauksenpoikaa on kidutettu — linnaan on tullut joitakin vierasmaalaisia herroja, jotka kuningas on lähettänyt sinne kuulustelemaan häntä."
Miehet huudahtivat yhteen ääneen ja kokoontuivat Simon Andreksenpojan ympärille. Stig löi kätensä yhteen:
"Mitä hän on sanonut —!"
Samassa he aivan kuin vaistomaisesti kääntyivät Erling-herraan päin. Simon purskahti nauruun eikä tahtonut osata lakata.
Hän vaipui tuolille, jonka Bjarne Erlinginpoika oli vetänyt esiin, otti olutkulhon, jonka nuori mies tarjosi hänelle, ja joi ahnaasti.
"Miksi te nauratte?" kysyi herra Erling tiukasti.
"Stigille minä nauroin." Simon istui hiukan etukumarassa, kädet kuraisia kylkiä pitkin — ja tyrski vielä pari kertaa. "Luulin — sillä päälliköiden poikiahan me olemme kaikki tyynni tässä huoneessa olijat — odotin teidän vihastuvan niin silmittömästi kuullessanne sellaista tapahtuneen meidän säätyisellemme miehelle, että olisitte ensiksi kysyneet, miten se voi käydä päinsä —
"Minä en tiedä aivan varmasti, mitä laki säätää tämänkaltaisissa jutuissa. Herrani Haakon-kuninkaan kuoltua olen tyytynyt tarjoamaan apuani hänen seuraajalleen milloin tämä on sitä tarvinnut, sodan ja rauhan aikana — muuten olen elellyt tiloillani. Mutta minun käsitykseni mukaan on Erlend Nikulauksenpojan asiassa käytetty vääryyttä. Hänen kumppaninsa olivat tutkineet ja tuominneet asian — millä oikeudella he langettivat kuolemantuomion, sitä en tiedä — hänelle luvattiin myöhemmin turvallisuus ja suojelus siihen asti kun hän pääsisi tapaamaan sukulaistansa kuningasta — jos tämä mahdollisesti taipuisi sovintoon. — Sen jälkeen on mies saanut virua Akerborgin linnassa lähemmä vuoden, ja kuningas on ollut ulkomailla enimmän ajan — asiasta on ollut kirjeiden vaihtoa, mutta mitään selvää ei ole syntynyt. Nyt hän lähettää tänne vieraita knaappeja, jotka eivät kuulu kuninkaan henkivartioväkeen — ja koettaa kuulustella Erlendiä tavalla, joka on ennenkuulumaton Norjan miestä ja henkivartion soturia kohtaan — rauhan vallitessa maassa ja Erlendin heimolaisten ja säätyveljien parastaikaa kokoontuessa Tunsbergiin viettämään kuninkaan häitä —.
"Mitä te sanotte tästä, herra Erling —?"
"Minä sanon —" Erling istuutui penkille Simonia vastapäätä. "Minä sanon, että te olette esittänyt asian selvästi ja perinpohjin, Simon Darre. Minun ymmärrykseni mukaan kuninkaalla on kolme valintaehtoa: joko hän panee täytäntöön tuomion, joka langetettiin Erlendille Nidarosissa — taikka määrää uuden tuomarikunnan henkivartion miehistä, asettaen kantajaksi miehen, joka ei kanna ritarin nimeä — taikka sitten hän määrää Erlendin maanpakoon, suoden hänelle kylliksi aikaa poistua Maunu-kuninkaan valtakuntien sisältä. Ellei hän suostu sopimaan Erlendin kanssa, mikä olisi viisainta, mitä hän saattaisi tehdä.