"Asia on minusta niin selvä, että jokainen, jolle te sen esitätte Tunsbergissä, on tuleva puolellenne. Jon Haftorinpoika ja hänen veljensä ovat siellä. Erlend on sukua heille samoin kuin kuninkaalle — Ogmundinpojat ymmärtävät myös varmasti, että tässä on tapahtunut vääryys. Henkivartiopäällikön puoleen teidän kai on käännyttävä ensin — saatava hänet ja herra Paal Eirikinpoika kuuluttamaan koolle ne kaupungissa nykyisin olevat aatelismiehet, jotka näyttävät sopivimmilta ryhtymään asiaan —"
"Ettekö te ja sukulaisenne tahdo lähteä mukaan, herra?"
"Me emme ole aikoneet mennä pihtiin", sanoi Erling lyhyesti.
"Haftorinpojat ovat nuoria — ja herra Paal on vanha ja raihnas — ja toiset —. Tiedättehän, herra, että heillä tosin on jonkin verran valtaa, kuninkaan armosta, mutta —. Erling Vidkuninpoika, mitä he ovat teidän rinnallanne? Teillä, herra, on sellainen valta tässä maassa, ettei sellaista ole ollut kellään sitten — miesmuistoisten aikojen. Teitä kannattavat ne vanhat suvut, jotka kansa on tuntenut miehestä mieheen niin pitkälle kuin maamme huonoja ja hyviä päiviä tunnetaan. Katsokaa isänne sukua — mitä ovat Maunu Eirikinpoika taikka Haftorin, Sudrheimin herran pojat verrattuna teihin — kannattaako heidän rikkauksistaan puhua teidän rikkauksienne rinnalla? Teidän osoittamanne keinot ottavat aikaa — ja ranskalaiset ovat Oslossa, eivätkä, piru vie, ole jättävä asiaa kesken — ilmeistä on, että kuningas on koettava hallita Norjaa vieraiden maiden tapojen mukaan; minä tiedän ulkomailla olevan sellaisen järjestyksen, että kuningas rikkoo lain milloin hänen mielensä tekee, jos hän saa ritaristosta kannatusta toisia ritareita vastaan. — Olav Kyrning on lähettänyt kuninkaalle kirjeen, johon on yhtynyt muita herroja, keitä hän kiireessä käsiinsä tapasi, piispa on luvannut kirjoittaa — mutta koko tämän kuohunnan ja riidan voisitte te, Erling Vidkuninpoika, lopettaa samalla hetkellä, jona astuisitte Maunu-kuninkaan eteen. Teillä on ensioikeus maan vanhaan herrausvaltaan — kuningas tietää, että teihin yhdymme me kaikki —"
"Sitä minä en voi sanoa huomanneeni entisinä aikoina", sanoi Erling happamesti. "Sinä puhut lämpimästi lankosi puolesta, Simon. — Mutta etkö sinä ymmärrä, että nyt en minä voi. Sanottaisiin, että samalla hetkellä, jona Erlend pantiin sellaisten pihtien väliin, että voitiin pelätä hänen päästävän suustansa salaisuuksia — astuin minä esiin!"
Vähän aikaa oli äänetöntä. Sitten kysyi Stig jälleen:
"Onko — Erlend puhunut?"
"Ei", vastasi Simon kärsimättömästi. "Hän on pitänyt suunsa kiinni. Ja minä luulen, ettei hän sitä aukaise. Erling Vidkuninpoika", sanoi hän rukoilevasti, "hän on sukulaisenne — olitte ystäviä ennen —"
Erling hengitti lyhyesti ja raskaasti pari kertaa:
"Se on totta. — Simon Andreksenpoika, oletteko te täysin selvillä siitä, mitä Erlend Nikulauksenpoika tahtoi? Irrottaa kuningasyhteyden Ruotsiin — lopettaa tämän hallitusmuodon, jota ei ole ennemmin koskaan koeteltu — ja joka näyttää synnyttävän yhä enemmän vaikeuksia ja tyytymättömyyttä mitä pitemmälle ehditään — palata entiseen järjestykseen, jonka me tunnemme ja tiedämme hyväksi. Käsitättekö te, että se oli viisaan ja rohkean miehen ajatus — ja että tuota ajatusta on vaikea kenenkään käydä toteuttamaan hänen jälkeensä. Porsen poikien asian hän on ajanut karille — ja muita kuningassukuun kuuluvia miehiä ei ole, joiden ympärille kansa voisi kerääntyä. Sanotte ehkä, että jos Erlend olisi saanut aikeensa toteutetuksi ja tuonut junkkeri Haakonin Norjaan, hän olisi toiminut minun edukseni. Pitemmälle kuin Norjan rantaan nuo — poikaset — tuskin olisivat kyenneet saattamaan asiaansa kokeneiden miesten astumatta esiin selvittämään jäljellä olevia seikkoja. Niin se on — siitä minä voin vastata. En minä, Herra nähköön, ole hyötynyt mitään näinä kymmenenä vuotena, jotka olen viettänyt huolten ja vaivojen ja taisteluiden ja loppumattomien harmien keskellä — päinvastoin on minun usein täytynyt — jättää syrjään omien asioitteni hoito — jotkut miehet tässä maassa ymmärtävät tämän, ja siihen minä saan tyytyä —!" Hän iski kätensä pöytään. "Ymmärrättekö te, Simon, että mies, joka oli ottanut ajaakseen niin suurta asiaa, että se kukaties olisi merkinnyt koko maan asukkaiden ja jälkeentulevien polvien menestystä pitkiksi ajoiksi eteenpäin — ja joka sitten heitti kaiken huoranaisen sänkyyn — tuhat tulimmaista! — että se mies on oikeutettu saamaan saman kohtalon kuin Audun Hestakorn!"