"Niin on asia, herra kuningas", yhtyi Erling Vidkuninpoika puheeseen, "ei yksikään tämän valtakunnan mies ole ajatellut kieltäytyä kuuliaisuudesta teitä kohtaan, kun käskynne on laillinen —"
"Niinkö? Tarkoitatte siis, ettei Erlend ole syypää petokseen ja maankavallukseen — kun asiaa tarkemmin ajattelee?"
Silmänräpäyksen näytti siltä kuin herra Erling olisi jäänyt neuvottomaksi, mutta silloin ryhtyi Simon taas puhumaan:
"Te, herra, olette kuninkaamme — jokainen odottaa, että te rankaisisitte laittomuuden lakien mukaan. Mutta jos koettaisitte saada selville Erlend Nikulauksenpojan jäljet, saattaisi tapahtua, että ne miehet, joiden nimet te nyt niin kernaasti haluatte tietää, itse astuisivat esiin ja ilmoittaisivat itsensä tai että tarjoutuisi muita miehiä asiaa tutkimaan — mutta jos teidän armonne ryhtyy sellaisiin keinoihin kuin on uhannut tunnettua ja korkeasukuista herraa Erlend Nikulauksenpoikaa vastaan, on siitä riittävä paljon puhumista."
"Mitä tarkoitatte, Simon Andreksenpoika?" kysyi kuningas jyrkästi — punastuen samassa.
"Simon tarkoittaa", puuttui Bjarne Erlinginpoika puheeseen, "ettei teidän armollenne olisi hyväksi, jos ihmiset alkaisivat kysellä, miksi Erlend ei saanut nauttia miehuuden loukkaamattomuutta, joka on jokaisen miehen oikeus lukuun ottamatta rosvoa ja pahantekijöitä. Ihmiset voisivat silloin muistaa Haakon-kuninkaan toiset tyttärenpojat —"
Erling Vidkuninpoika kääntyi kiihkeästi poikaansa, hän oli vihaisen näköinen — mutta kuningas kysyi kuivasti:
"Ettekö te laske maankavaltajia pahantekijöiden joukkoon?"
"Kukaan ei nimitä häntä siksi, jos hän menestyy aikeissaan, herra", vastasi Bjarne.
Silmänräpäyksen olivat kaikki ääneti. Sitten lausui. Erling Vidkuninpoika: