"Nimitettäköönpä Erlendiä miksi hyvänsä, herra, ei sittenkään ole soveliasta, että te rikotte lakia hänen tähtensä —"
"Silloin täytyy laki muuttaa tässä tapauksessa", sanoi kuningas kiivaasti, "jos kerran on niin, ettei minun valtani riitä ottamaan selkoa siitä, miten kansani aikoo pitää tekemänsä uskollisuusvalan —"
"Te ette voi kuitenkaan toimia sen mukaan ennen kuin laki on muutettu harjoittamatta mielivaltaa kansaa kohtaan — meidän kansamme on aina ollut vaikea tottua mielivaltaan kuninkaittensa puolelta", sanoi Erling jyrkästi.
"Minä voin turvautua ritaristoon ja aateliin", vastasi Maunu Eirikinpoika poikamaisesti nauraen. "Mitäs sanotte siihen, Simon?"
"Minä sanon, herra — että silloin saattaa käydä ilmi, ettei se ole niin varma turva — päättäen siitä, miten Tanskan ja Ruotsin ritaristo ja aateli on suhtautunut kuninkaihinsa — rahvaan ollessa voimattomana kannattamaan kuningasvaltaa heitä vastaan. Mutta jos teidän armonne aikoo ryhtyä sellaisiin keinoihin, pyydän minä päästä vapaaksi herra kuninkaan palveluksesta — sillä silloin minä lukeudun mieluummin rahvaaseen."
Simon oli puhunut niin tyynesti ja maltillisesti, ettei kuningas ollut ensimmältä ymmärtää hänen tarkoitustaan. Sitten hän purskahti nauruun:
"Uhkaatteko te, Simon Andreksenpoika —? Tahdotteko viskata minulle taisteluhansikkaan?"
"Se riippuu itsestänne, herra", sanoi Simon yhtä tyynesti, mutta kaivoi hansikkaat vyöstään ja piti niitä esillä. Silloin kurottautui nuori Bjarne esiin ja tarttui niihin:
"Eivät nämä ole sopivat häähansikkaat herra kuninkaalle!" Hän nosti ilmaan nuo paksut, kuluneet ritarihansikkaat ja nauroi. "Jos tulee tietoon, että te olette pyytänyt ostaa tämänlaisia, silloin niitä pian tarjottaisiin liian monta paria —. hyvään hintaan tietysti!"
Erling Vidkuninpoika huudahti. Äkkiliikkeellä hän tahtoi työntää kuninkaan toiseen ja muut kolme toiseen suuntaan toimittaen näitä ovea kohti ja sanoi: "Minä tahdon puhua kuninkaan kanssa kahden kesken."