"Olkoot siis Jumala ja kaikki pyhät todistajani, etten milloinkaan ole pyytänyt sinun tavaraasi, sukulaismies — ja onhan minun ja Husabyn välillä muutenkin Gunnulf. Mutta minä vastasin sinulle, Baard, tunnusta pois — että ensimmäinen poika, joka Kristiinalle syntyisi, on saava minulta kultakahvaisen tikarini valaanluisine tuppineen — tuossa on —", huusi hän itkien ja paiskasi komean aseen pöydän yli Kristiinan eteen. "Ellet saa poikaa tällä kertaa, niin saat kai ensi vuonna —"
Häpeän ja vihan kyyneleet juoksivat Kristiinan polttavia poskia pitkin. Hän taisteli tuimasti ollakseen purskahtamatta itkuun. Mutta molemmat vieraat rouvat söivät niin rauhallisesti kuin olisivat tottuneet tällaisiin kohtauksiin. Ja Erlend sanoi kuiskaten, että Kristiina ottaisi tikarin vastaan: "muuten Munan ei lopeta koko yönä."
"Enkä minä tahdo sitäkään salata", jatkoi Munan, "että suon sinun isällesi, Kristiina, sen, että hän saa nähdä taanneensa liian kerkeästi tyttärensä luonteen. Lauritsa oli ylpeä mies — me emme kelvanneet hänelle, me, sinä olit muka hieno ja kaino kärsiäksesi sängyssäsi Erlendin kaltaista miestä. Hän puhui kuin olisi uskonut, ettet sinä muuta osaa kuin laulaa nunnakuorossa kaiket yöt. Minä sanoin hänelle, 'hyvä Lauritsa', sanoin minä, 'tyttärenne on kaunis ja terve ja ketterä neito, ja talvinen yö on pitkä tässä maassa' —"
Kristiina nosti huntunsa silmilleen, hän itki ääneen ja aikoi nousta pöydästä, mutta Erlend painoi hänet jälleen istumaan.
"Hillitse itsesi", sanoi Erlend kiivaasti. "Älä välitä Munanista — näethän, että hän on kauheasti juovuksissa."
Kristiina tunsi Katri- ja Vilborg-rouvien pitävän häntä kehnona, kun ei hän paremmin hallinnut itseään. Mutta hän ei saanut itkuaan pysähtymään.
Baard Petrinpoika sanoi raivoissaan:
"Tuki jo ruokoton kitasi. Sika sinä olet ollut koko elämäsi — mutta luulisi sinun sentään osaavan säästää sairasta vaimoa likaisilta puheilta."
"Sanoitko sika — niin, enemmän äpärälapsia minulla kyllä on kuin sinulla, se on totta. Mutta erääseen asiaan en ole syypää — eikä Erlendkään — me emme ole palkanneet vierasta miestä lastemme isäksi."
"Munan!" ärjäisi Erlend ja hyppäsi pystyyn. "Nyt minä julistan kotirauhan kattoni alla!"