"Tiedäthän sinä, etten minä tarkoittanut sitä. — Mutta sinä olet elänyt Jørundgaardissa ja kuunnellut Lauritsan puheita — ja hän, niin miehekäs ja pystyvä kuin onkin, puhuu usein kuin munkki eikä kuin ikämies."
"Oletko sinä kuullut munkeista, joilla on ollut kuusi lasta?" sanoi Kristiina pahastuneena.
"Olen kuullut Skurda-Grimillä olleen seitsemän kappaletta", sanoi Erlend epätoivoissaan. "Hän oli Holmin entinen apotti. — Voi, Kristiina, Kristiina, älä nyt itke noin. Jumalan nimessä, ihanhan sinä olet menettänyt järkesi."
* * * * *
Munan oli kovin sävyisä seuraavana aamuna. "En voinut ajatella, että sinä panisit niin pahaksesi minun juomapuheeni, Kristiina", sanoi hän vakavasti silittäen Kristiinan poskea. "Muuten olisin pitänyt paremmin kurissa kieleni."
Hän puhui Erlendille, että eiköhän Kristiinasta tuntunut oudolle, kun Orm kuljeskeli täällä — paras olisi toimittaa hänet vähän etemmäksi lähiaikoina; ja hän tarjoutui ottamaan pojan luokseen joksikin aikaa. Tämä oli Erlendin mieleen, eikä Orm ollut vastahakoinen lähtemään Munanin kanssa. Mutta Kristiina kaipasi lasta paljon — hän oli alkanut pitää poikapuolestaan.
Nyt hän istui taas illat kahden Erlendin kanssa, mutta Erlendistä ei ollut paljonkaan seuraa. Hän istui lieden luona, virkahti sanan silloin, toisen tällöin, otti siemauksen olutkulhostaan tai leikki koiriensa kera. Sitten hän pani penkille pitkäkseen — ja sitten hän meni maata — kysäisi pari kertaa, eikö Kristiina pian aio tulla levolle — ja nukkui sitten.
Kristiina istui neuloen. Hän hengitti kuuluvasti, lyhyeen ja raskaasti. Mutta nyt ei ollut pitkiä aikoja enää. Hän oli aivan kuin unohtanut, miltä tuntui olla pehmeä ja hoikka vyötäisiltä ja sitoa kenkänsä vaivattomasti.
Nyt, kun Erlend nukkui, ei hän koettanut ehkäistä kyyneleitään. Huoneessa ei kuulunut muuta ääntä kuin kekäleiden tohahdus niiden hajotessa kasaan liedellä ja koirien liikahtelu. Väliin häntä ihmetytti mitä he olivat mahtaneet puhella keskenään ennen, Erlend ja hän. He eivät kai olleet puhelleet juuri ollenkaan — heillä oli ollut muuta tehtävää lyhyinä, varastettuina yhdessäolon hetkinä —
— Tähän aikaan vuotta oli äidin tapana istua iltaisin palvelusneitoineen kutomatuvassa. Sinne tuli isäkin miesten kanssa, ja he alkoivat puuhata omissa askareissaan — leikellä nahkaa, valmistaa taloustarpeita ja veistellä puuta. Pieni tupa tuli täpötäyteen väkeä — siinä pakistiin hiljalleen yhtä ja toista. Kun joku kävi olutaltaasta juomassa, kysyi hän aina, ennen kuin laski kädestään kauhan, oliko toisella jano — sellainen oli tapa.