Se oli köyhä tupanen, ja sisällä oli hyvin sekaista, lattialla leikki paljon pieniä lapsia. Äiti lähetti ne kotaan, riisui vaipan vieraan yltä, vei hänet penkille istumaan ja veti hänen jalastaan lumiset kengät. Sitten hän kietoi nahan Kristiinan jalkojen ympärille.
Ja vaikka Kristiina kuinka olisi pyytänyt, ettei vaimo näkisi vaivaa, kantoi tämä kuitenkin esille ruokaa ja laski joulu tynnyristä olutta. Sitä tehdessään vaimo ajatteli, että mahtoipa Husabyssä olla ihmeellinen järjestys! Itse hän oli köyhän miehen vaimo, vähän heillä oli ollut lisäapua töissä, useimmiten ei lainkaan, mutta Øistein ei olisi ikinä sallinut hänen kulkea yksin ulkopuolelle piha-aidan, kun hän odotti lasta — läävässäkin käydessä täytyi jonkun olla mukana. Seudun rikkain emäntä taas sai lähteä julman kuoleman suuhun ainoankaan elävän olennon suojelematta — vaikka Husabyssä kuhisi palvelijoita, jotka eivät toimittaneet tämän taivaallista. Taisi siis olla perää siinä huhussa, että Erlend Nikulauksenpoika oli jo kyllästynyt vaimoonsa ja koko naimakauppaan.
Mutta hän jutteli kaiken aikaa ja pakotti Kristiinan syömään ja juomaan. Ja Kristiinaa aivan hävetti — sillä hänellä oli sellainen ruokahalu, ettei hän muistanut tunteneensa moista sitten viime kevään. Tämän kelpo vaimon ruoka maistui niin hyvältä. Ja vaimo nauroi ja sanoi, etteivät isoisten vaimot olleet toisin luodut kuin halvemmatkaan ihmiset. Väliin ei käynyt syönti kotona, mutta vieraan ruoka saattoi mennä oikein hyvää kyytiä, vaikka se olisi kuinka yksinkertaista ja halpaa.
Vaimon nimi oli Audfinna Audunintytär ja hän kertoi olevansa Updalista kotoisin. Huomatessaan asioittensa huvittavan vierasta hän alkoi tarinoida kodistaan ja kotiseudustaan. Ja ennen kuin Kristiina osasi aavistaakaan, oli hänen kielensä irtaantunut ja hän jutteli omasta kodistaan ja vanhemmistaan ja kotipuolestansa. Audfinna käsitti, että tuon nuoren naisen sydän oli pakahtua koti-ikävästä, — ja niin hän houkutteli ja kehoitteli Kristiinaa yhä jatkamaan. Ja vahvan oluen huumaamana kertoi Kristiina kertomistaan, kunnes itki ja nauroi yhdellä kertaa. Kaikki se, mistä hän turhaan oli koettanut päästä yksinäisten hetkien itkulla Husabyssä, irtautui nyt vähitellen hänen purkaessaan sydäntään tälle kelpo vaimolle.
Räppänän takaa häämötti jo aivan musta taivas, mutta Audfinna tahtoi, että Kristiina odottaisi siksi kunnes Øistein tai pojat palaisivat metsältä ja saattaisivat hänet kotiin. Kristiina ei vastannut, hän alkoi tulla uneliaaksi, mutta suu hymyssä hän katsoi Audfinnaan loistavin silmin — näin hyvältä hänestä ei ollut tuntunut kertaakaan Husabyhyn tultua.
Äkkiä tempautui ovi auki ja miehen ääni huusi sisään, oliko täällä nähty kartanon emäntää — tulija äkkäsi tämän ja katosi samassa ulos. Kohta tämän jälkeen sukelsi Erlendin pitkä varsi kamanan alta. Hän laski kirveen kädestään ja vaipui takaperin seinää vasten —: hänen täytyi pidellä kiinni seinästä käsillään, eikä hän saanut sanaakaan suustaan.
"Taisit pelätä emäntäsi puolesta?" kysyi Audfinna mennen hänen luokseen.
"Kyllä, en häpeä sanoa sitä." Hän pyyhkäisi tukanrajaansa. "Ei ole tainnut moni pelätä niin kuin minä tänä iltana. Kuultuani hänen lähteneen metsään —"
Audfinna kertoi miten Kristiina oli joutunut heille. Erlend tarttui vaimon käteen.
"Tätä minä en jätä palkitsematta sinulle ja miehellesi", sanoi hän.