"Ei kukaan", vastasi Erlend nauraen. "Pitäisihän sinun jos kenen tietää, ettei ole helppo pysyä minun perässäni, kun minä olen suksilla."
"Se on mielestäni varomatonta", arveli pappi. "Sanotaan Ylätunturin metsässä olevan nykyään paljon susia."
Mutta Erlend vain nauroi ja alkoi kiinnittää suksia jalkaan. "Luulisin ehtiväni Gjeitskarin karjatuville ennen pimeän tuloa. Nyt on jo niin kauan valoisaa. Saatan olla Jørundgaardissa kolmannen päivän iltana."
"Gjeitskarista valtatielle ei ole selvä taival — siellä on pahoja usvamaitakin. Ja tiedäthän, että noiden karjatupien luona ei saata liikkua turvallisesti talviseen aikaan."
"Voithan sinä antaa minulle tulirautasi", sanoi toinen itsepäisesti, "jos minun olisi pakko viskata omani pois — jonkun haltiattaren niskaan, kun tämä vaatisi minulta sellaista mielistelyä, joka ei sovellu naineelle miehelle. Kuulehan, veli, nyt minä teen kuten sinä sanoit, lähden Kristiinan isän luo ja tarjoan hänelle hänen mielensä mukaiset sakot — mutta sen verran sinun täytyy antaa minun tehdä oman mieleni mukaan, että saan valita itse millä neuvoilla lähden."
Siihen täytyi mestari Gunnulfin tyytyä. Mutta hän käski ankarasti palvelijoita salaamaan Kristiinalta, että Erlend oli lähtenyt yksin.
* * * * *
Taivas kaartui vaaleankeltaisena yli tunturin siintävien kinosten sinä iltana, jolloin Erlend viiletti alas kirkon ohi niin että hanki vinkui ja kirisi. Korkealla taivaalla loisti valju puolikuu hämärässä.
Jørundgaardissa tuprusi tumma savu räppänän aukoista kalpeaa, pilvetöntä taivasta vasten. Hiljaisuudessa kuului tasaista, kirskuvaa kirveen ääntä. Kartanon portailla hyökkäsi koiralauma haukkuen tulijaa vastaan. Pihalla keputteli joukko takkuisia vuohia, tummina kuuleassa hämärässä — ne nyppivät kuusenhavuja, joita oli kasassa pihan keskellä. Kolme talvitamineihin puettua pikkulasta hääri niiden keskellä.
Vastaan tuoksahtava kotirauha vaikutti oudon vahvasti Erlendiin. Hän jäi seisomaan saamattomana paikalleen odottaen Lauritsaa, joka tuli vierasta vastaan — appiukko oli seisonut halkovajan luona puhellen seiväspuita katkovan miehen kanssa. Hän seisahtui äkkiä tuntiessaan vävynsä — ja työnsi kädessään olleen keihään syvälle lumeen.