Mutta tultuaan kartanon piha-aitojen kohdalle hän näki pienen lyhdyn lekkuvan edessään. Vanha Audun kantoi sitä — ja huomatessaan, että tiellä oli ihmisiä, hän helisytti pientä hopeatiukuaan. Lauritsa Bjørgulfinpoika viskautui polvilleen kinokseen tiepuoleen.
Audun kulki ohi lyhtyineen ja tiukuineen, jolla oli vieno ja heleä ääni. Perästä ratsasti Sira Eirik. Hän nosti hostiarasian korkealle ajaessaan ohi polvistuvan miehen, ei katsonut sivulle, vaan ratsasti hiljaa ohi; ja Lauritsa kumarsi syvään ja ojensi kätensä ylös tervehtien Vapahtajaansa.
— Papin seurassa oleva mies oli Einar Hnufanpoika, — niinpä läheni loppu siis tuotakin vanhusta —! Niin, niin, Lauritsa luki kuolevien puolesta määrätyt rukoukset ennen kuin nousi ja palasi kotiin. Yöllinen kohtaus Jumalan kanssa oli kuitenkin vahvistanut ja lohduttanut paljon.
* * * * *
Levolle käytyä kysyi Lauritsa vaimoltaan:
"Tiesitkö sinä tästä — että Kristiinan asiat olivat niin?"
"Etkö sinä tiennytkään?" sanoi Ragnfrid.
"En", vastasi mies niin pian, että toinen huomasi hänen sittenkin joskus epäilleen asiaa.
"Kesällä minä kyllä pelkäsin sitä yhteen aikaan", sanoi äiti viivytellen. "Nähdessäni, ettei hänessä kestänyt ruoka. Mutta sitten luulin erehtyneeni. Hän oli niin iloinen koko ajan, kun varustimme häitä —"
" Siihen hänellä olikin syytä", virkahti isä hiukan pilkallisesti. "Mutta ihmettelen, ettei hän sanonut mitään sinulle — vaikka sinä olet hänen äitinsä."