Lauritsa vastasi kylmäkiskoisesti ja vieraammin:
"Niin on kai kaikkien nuorten vaimojen laita. Nyt, kun hän on taas terve, tulette te pian yhtä hyviksi ystäviksi kuin mitä olitte ennen", lausui hän hieman pilkallisesti hymyillen.
Mutta Erlend istui tuijottaen hiillokseen. Nyt hän tiesi sen äkkiä aivan varmasti — vaikka hän oli tiennyt sen siitä hetkestä asti, jolloin hän näki pienet punaiset lapsenkasvot vasten Kristiinan valkoista olkapäätä — etteivät heidän välinsä enää milloinkaan tulisi sellaisiksi kuin ne olivat ennen olleet.
* * * * *
Lauritsan astuessa pikkutupaan Kristiinan luo tämä nousi istualleen vuoteessa ja ojensi molemmat kätensä isäänsä vastaan. Hän pani kätensä isänsä kaulaan ja itki itkemistään, niin että Lauritsa lopulta aivan rupesi pelkäämään.
Kristiina oli jo ollut jalkeilla jonkin aikaa, mutta sitten hän sai jostakin kuulla Erlendin lähteneen yksin laaksoon, ja tämän viipyessä hän tuli niin levottomaksi että sai kuumeen. Ja silloin hänen täytyi käydä jälleen vuoteeseen.
Kyllä näkyi, että hän oli vielä heikko — hän itki milloin mitäkin. — Uusi vakinainen pappi Sira Eiliv Serkinpoika oli tullut taloon Erlendin ollessa poissa. Hän oli käynyt usein kartanon emännän luona lukemassa tälle — mutta Kristiina itki niin mahdottomista syistä, ettei pappi viimein tiennyt, mitä hänelle saattoi lukea.
* * * * *
Eräänä päivänä isän istuessa hänen luonaan tahtoi Kristiina kapaloida lapsensa itse niin, että isä oikein saisi nähdä, miten kaunis ja tervejäseninen hänen poikansa oli. Poika potki sitten alastomana kapaloittensa päällä äitinsä edessä.
"Mikäs merkki sillä on rinnassa?" kysyi Lauritsa.