"Se ei ollut synti, että sinä olit hänen kanssaan", virkkoi pappi hetken kuluttua. "Jos se olisi saattanut tapahtua loukkaamatta muita lakeja — mutta sinä johdit hänet syntiseen vastarintaan niitä kohtaan, jotka Jumala oli asettanut tämän lapsen kaitsijaksi — ja saatoit viimein hänen päälleen verisynnin. Sanoin senkin silloin kun puhelimme tästä; siksi on kirkko laatinut sellaisen lain, että avioliittoon aikovat on ensin kuulutettava ja että me papit emme saa vihkiä neitoa ja miestä vastoin sukulaisten tahtoa." Hän istuutui maahan, kietoi kätensä toisen polvensa ympärille ja tuijotti kirkkaaseen kesäiseen laaksoon, jonka pohjalla välkkyi pieni sininen järvi. "Tiedäthän itse kylväneesi ohdakkeita ja nokkosia ja orjantappuroita — kuinka luulit voivasi johtaa nuoren neidon luoksesi ilman että hän saa verinaarmuja —"
"Sinä puolsit minua useammin kuin kerran, veli, siihen aikaan kun minä olin Elinen kanssa", sanoi Erlend hiljaa. "En ole milloinkaan unohtanut sitä —"
"Tuskinpa olisin tehnyt sitä", vastasi Gunnulf vapisevalla äänellä, "jos olisin osannut aavistaa sinun voivan kohdella siten kainoa nuorta neitoa — joka oli lapsi sinun rinnallasi."
Erlend oli vaiti. Gunnulf kysyi hiljaa:
"Erlend — etkö sinä kertaakaan ajatellut Oslossa ollessanne, mikä Kristiinaa olisi kohdannut, jos hän olisi saanut lapsen — nunnaluostarissa, ollessaan toisen kihlattu? Etkö ajatellut, että hänen isänsä oli ylpeä ja kunniantuntoinen mies — ja että hän oli suurta sukua, joka ei ollut tottunut sietämään häpeää?"
"Tietysti ajattelin" — Erlend oli kääntänyt kasvonsa pois. "Munan oli luvannut pitää hänestä huolta —. ilmoitin siitä Kristiinalle."
"Munan! Saatoitko kertoa Munanin kaltaiselle miehelle Kristiinan kunniasta —"
"Hän ei ole sellainen kuin luulet", sanoi Erlend lyhyesti.
"Entä mitä olisi sukulaisemme Katri sanonut. Sillä et kai sinä tarkoittanut, että Munanin olisi pitänyt viedä hänet johonkin toiseen kartanoonsa, jalkavaimojensa joukkoon —"
Erlend iski nyrkkinsä mäkeen niin että rystyt tulivat verille.