"No jo on piru merrassa, kun vaimo menee ripittämään itsensä miehen veljelle —!"
"Ei hän ole ripittänyt itseään minulle", sanoi pappi, "enkä minä ole hänen pappinsa. Hän valitti minulle katkeraa hätäänsä ja kärsimystään — ja minä koetin lohduttaa ja neuvoa häntä parhaimman ymmärrykseni mukaan."
"Hyvä." Erlend nakkasi päänsä niskaan ja katsoi veljeensä. "Kyllä tiedän — ettei minun olisi pitänyt tehdä siten eikä antaa hänen tulla luokseni Brynhildin taloon —"
Pappi jäi ällistyksestä sanattomaksi.
"Brynhild Flugan —"
"Niin, eikö hän sanonut sitä, kun sanoi kaiken muun?"
"Taitaapa Kristiinan käydä vaikeaksi kertoa sellaista miehestään ripissä", sanoi pappi hetken kuluttua. "Hän kuolisi varmaan mieluummin kuin sanoisi sellaista kenellekään muulle." Gunnulf istui vaiti vähän aikaa ja sanoi sitten ankarasti ja kiihtyneenä:
"Ja jos sinä pidit itseäsi hänen miehenään Jumalan edessä, Erlend, jonka tuli kaitsea ja suojata häntä — on sinun tekosi mielestäni vieläkin pahempi. Houkuttelit hänet metsiin ja latoihin ja annoit hänen tulla huoran ovien sisälle. Ja viimein Bjørn Gunnarinpojan ja Aashild-rouvan taloon."
"Sinun ei pidä puhua siten Aashild-tädistä", sanoi Erlend hiljaa.
"Itse sanoit ennen uskovasi, että Aashild-täti oli ottanut sedältämme hengen — yksissä neuvoin tuon Bjørn-herran kanssa."