"Samantekevä", sanoi Erlend kiivaasti. "Minä pidän Aashild-tädistä."
"Tiedän sen", lausui pappi, ja hänen suunsa vetäytyi pieneen halveksuvaan hymyyn, "koskapa olisit jättänyt hänen asiakseen kohdata Lauritsa Bjørgulfinpoikaa sen jälkeen, kun sinä olit karannut hänen tyttärensä kanssa. Sinä näyt luulevan, Erlend, että sinun ystävyydestäsi kannattaa maksaa hyvin paljon —"
"Herra Jeesus sinua!" Erlend kätki kasvot käsiinsä. Mutta Gunnulf jatkoi:
"Olisitpa nähnyt vaimosi sieluntuskan ja kuinka hän vapisi kauhusta syntiensä tähden, kun hän oli vailla apua ja synninpäästöä — odottaessaan sinun lapsesi syntymistä, kuoleman seisoessa kynnyksellä — hänen itsensäkin ollessa vain lapsi ja niin onneton —"
"Tiedän, tiedän!" Erlendiä puistatti. "Tiedän hänen ajatelleen sitä kesken synnytystuskiansa. Jeesuksen tähden, Gunnulf, vaikene jo — olenhan minä sinun veljesi!"
Mutta toinen jatkoi säälimättä:
"Jos minä olisin ollut sellainen mies kuin sinä enkä pappi — ja jos minä olisin johtanut harhaan nuoren kelpo neidon — niin minä olisin vapauttanut itseni tuosta toisesta — Herra armahda, ennen olisin tehnyt kuten Aashild-täti teki miehelleen ja joutunut helvetintuleen kuin voinut nähdä hänen kärsivän niin kuin viaton ystäväsi on kärsinyt —"
Erlend istui ääneti ja vapisi.
"Sanot olevasi pappi —", sanoi hän hiljaa. "Oletko niin täydellinen pappi, ettet ole milloinkaan tehnyt syntiä — naisen kanssa?"
Gunnulf ei katsonut veljeensä. Veri tulvahti laineena hänen kasvoilleen.