"Sinulla ei ole oikeutta kysyä sitä — mutta minä voin sittenkin vastata. Hän, joka kuoli ristinpuulla meidän syntiemme tähden, tietää, miten suuresti minä olen hänen armonsa tarpeessa. Mutta minä sanon sinulle, Erlend — vaikkei hänellä koko maapallon pyöreällä kiekolla ole yhtään palvelijaa, joka olisi puhdas ja saastaton, ja vaikkei hänen pyhässä kirkossaan olisi yhtään ainoata pappia, joka olisi uskollisempi ja arvollisempi kuin minä poloinen kuninkaani petturi — niin opetamme me kuitenkin kuninkaamme käskyjä ja lakeja. Eivät hänen sanansa saastu epäpuhtaan papin suussa, ne voivat vain polttaa ja kuluttaa meidän huulemme — mutta tätä sinä kenties et ymmärrä. Sen sinä kuitenkin tiedät yhtä hyvin kuin minä ja jokainen syntinen perkeleen orja, jonka hän on lunastanut verellään, että Jumalan lakia ei ole oikeus järkyttää eikä hänen kunniaansa pienentää. Niin totta kuin hänen aurinkonsa mahti on yhtä valtava paistaessaan autioon mereen ja kuolleille kallioille kuin näille viljaville rinteille —"
Erlend oli kätkenyt kasvonsa käsiinsä. Hän istui kauan vaiti, mutta kun hän alkoi puhua, oli hänen äänensä kova ja karu:
"Pappi taikka maallikko — koska et siis ole perin ankara siveellisyyden mies, niin etkö käsitä —? Olisitko sinä voinut tehdä naiselle, joka oli maannut sylissäsi — synnyttänyt sinulle kaksi lasta — niin kuin täti teki miehelleen?"
Pappi oli ääneti kotvasen. Sitten hän sanoi hiukan pilkallisesti:
"Sinähän et tuomitse niin ankarasti Aashild-tätiä —"
"Miehestä se ei voi tuntua samalta kuin naisesta. Minä muistan sen kerran, jolloin he olivat viimeksi Husabyssä ja herra Bjørn oli heidän kanssaan. Istuimme tässä lieden luona, äiti ja täti ja herra Bjørn, joka lauloi ja soitteli heille — minä seisoin hänen polveaan vasten. Silloin huusi Baard-setä tätiä luokseen — hän oli sängyssä ja tahtoi tätiä jo nukkumaan — hän käytti kauhean rivoja ja häpeämättömiä sanoja. Täti nousi, samoin herra Bjørn; hän lähti tuvasta, mutta ensin he katsoivat toisiinsa. Ajattelin myöhemmin, kun olin siksi vanha, että rupesin tajuamaan — että ehkä se oli totta.
"Olin pyytänyt päästä Bjørn-herralle tulennäyttäjäksi siihen aittaan, missä hän nukkui, mutta en uskaltanut lähteä, enkä uskaltanut nukkua salissakaan — juoksin ulos ja paneuduin maata miestentupaan. Herran Jeesuksen nimessä, Gunnulf — en usko, että miehestä voi tuntua siltä kuin Aashildista tuona iltana —.
"Ei, Gunnulf — murhata nainen — tapaamatta häntä toisen vierestä — ei —"
Mutta Erlendhän oli sen tehnyt —. Tätä Gunnulf ei kuitenkaan saattanut sanoa veljelleen. Sitten kysyi pappi kylmästi:
"Eikö sekään siis ole totta, että Eline oli ollut sinulle uskoton?"