"Uskoton!" Erlend kääntyi äkkiä veljeensä päin vihan vimmassa.
"Tarkoitatko sinä, että minun olisi pitänyt lukea hänelle viaksi se, että hän oli liittynyt Gissuriin, annettuani hänen tietää moneen kertaan, että meidän väleistämme täytyi tulla loppu."
Gunnulf nyökkäsi hitaasti.
"En. Olet oikeassa", sanoi hän väsyneesti ja hiljaa.
Mutta Erlend yltyi saamastaan pienestä tunnustuksesta — hän nytkäytteli niskojaan ja katsoi pappiin.
"Sinä pidät ihmeen hyvää huolta Kristiinasta. Olet häärinyt hänen ympärillään koko kevään — enemmän kuin veljen ja papin oikeastaan sopii. Minusta tuntuu melkein siltä kuin sinä et soisi häntä minulle. Ellei hänen laitansa olisi ollut sellainen kuin oli sinun ensi kertaa nähdessäsi hänet, saattaisi luulla —"
Gunnulf katsoi häntä. Suunniltaan veljensä katseesta kavahti Erlend pystyyn — ja Gunnulfkin nousi. Kun Gunnulf yhä edelleen katsoi häneen, uhkasi Erlend häntä nyrkillään. Pappi tarttui veljeään ranteisiin. Erlend aikoi hyökätä hänen kimppuunsa, mutta Gunnulf seisoi järkähtämättä.
Silloin Erlend talttui. "Minun olisi pitänyt muistaa, että sinä olet pappi", sanoi hän hiljaa.
"Etkö näe, ettei sinun tarvitse sitä katua", sanoi Gunnulf vetäen suutansa hymyyn — Erlend hieroskeli ranteitaan.
"Sinulla on aina ollut niin vietävän lujat kourat —"