Hän ei voinut olla ajattelematta veli Edviniä. — Näin oli tämä vaeltanut vuodesta vuoteen, aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Pitkin tunturiteitä, ohi tummien rotkojen, läpi valkoisten kinosten. Lepäillyt karjatuvissa, juonut puroista vettä ja pureksinut karjatyttöjen ja hevospaimenten tarjoamaa leipää; sanonut sitten hyvästit ja toivottanut Herran rauhaa ja siunausta taloille ja ihmisille. Humisevien metsien läpi oli munkki saapunut laaksoon; hänen pitkän, köyryisen hahmonsa oli nähty vaeltavan kyläteitä kartanoiden ja rakennusten ohi — ja kaikkialla, missä hän kulki, hän jätti jälkeensä hellät esirukoukset lähimmäisten puolesta; ne lämmittivät niinkuin paisteinen päivä.
Kristiina ei tavannut yhtään elävää sielua; joku lehmä vain sattui silloin tällöin kohdalle — tuntureilla oli karjatupia. Mutta tie kohosi jyrkkänä, ja soiden yli täytyi kulkea pitkospuita myöten. Kristiinaa ei pelottanut — hänestä tuntui kuin munkki olisi näkymättömänä seurannut häntä. Jos on totta, veli Edvin, että sinä olet pyhä mies, ja jos nyt olet Jumalan kasvojen edessä, niin rukoile puolestani!
Herra Jeesus Kristus, pyhä Maaria, Pyhä Olavi —. Hän kaipasi matkan päätä — tahtoi saada viskata luotaan vuosien salatun syntitaakan, ripittämättä ja katumuksentunnotta kuultujen messujen ja jumalanpalvelusten painon — kaipasi puhdistusta ja vapautusta — hartaammin kuin oli kaivannut vapautusta kohtunsa taakasta keväällä, poikaansa kantaessaan.
Tämä nukkui makeasti ja turvallisesti äitinsä selässä. Kristiina oli tullut esiin metsästä lähellä Snefugl-taloa ja jäi hetkeksi katsomaan Budvikin lahdelle ja Saltnesin syrjävuonolle päin. Hän istuutui metsän laitaan, pyöräytti mytyn, jossa lapsi oli, etupuolelle ja avasi pukunsa ryntäiltä. Tuntui niin hyvältä pitää lasta rinnoillaan, tuntui niin hyvältä istua, tuntui niin siunatun hyvältä koko ruumiissa kun kivikovat, maidosta pullistuneet rinnat tyhjenivät pojan imiessä niitä.
Laakso uinui hiljaisena helteessä vihreine ketoineen ja vaaleine, metsän välissä paistavine peltomaineen. Siellä täällä nousi savu kattojen harjalta. Heinänteko oli alkanut paikoitellen.
Hänen täytyisi ottaa venekyyti Saltnessandista Steineen. Hän oli nyt aivan vieraassa seudussa. Bynesiin johtava tie kulki kappaleen matkaa ohi talojen, sitten hän saapui jälleen metsään, mutta ihmisasuntojen välillä ei sentään ollut enää niin mahdottomia matkoja. Hän oli hyvin väsynyt. Mutta sitten hän muisti vanhempansa — nämä olivat kulkeneet paljasjaloin koko matkan Jørundgaardista Siliin, yli Dovren alas Nidarosiin, ja kantaneet Ulvhildia paareilla välissään. Hän ei saanut ajatella, että Naakkve painoi selässä.
— Hiki syyhytti hänen päätänsä niin kauheasti paksun sarkaliinan alla. Ja vyötäisten kohdalla, siinä, missä nuora liimasi vaatteet ruumiiseen, oli paita varmaan hangannut ihon rikki.
Tiellä alkoi näkyä liikettä. Vähän väliä ratsasti joku hänen ohitseen milloin mitäkin tietä. Hän saavutti maalaisrattaat, jotka olivat viemässä tavaraa kaupunkiin — raskaat lautapyörät tärskyivät ja kitisivät kivien ja kantojen yli pompahdellessaan. Kaksi miestä veti perässään teurasraavasta. He katsoivat vähän nuorta pyhiinvaeltajanaista, koska tämä oli kaunis — muuten oli tämän puolen kansa kyllä tottunut tuollaisiin kulkijoihin. Eräällä paikalla vähän syrjemmällä oli muutamia miehiä rakennuspuuhissa. Nämä huusivat hänelle, ja muuan iäkkäänpuoleinen mies tuli juosten hänen jäljestään tarjoten olutryyppyä. Kristiina niiasi, joi ja kiitti kuten köyhän kansan oli tapana kiittää hänen antaessaan almuja.
* * * * *
Vähän ajan perästä hänen täytyi taas levätä. Hän löysi pienen vihreän kunnaan tien laidasta; siinä lirisi puro. Kristiina laski lapsen nurmelle; tämä heräsi ja päästi huikean porun, niin että Kristiinan täytyi hätäpikaa lukea aikomansa rukoukset. Sitten hän otti Naakkven syliinsä ja aukaisi kapalot. Se oli liannut itsensä, ja äiti muutti sille puhdasta; sen jälkeen hän huuhtoi lapsen rievut ja pani ne kuivumaan kuumalle kallionsyrjälle auringonpaisteeseen. Päällyskappaleet hän kääri höllästi pojan ympärille. Potkimisen ja irrallaan olon se ymmärsi hyvin ja imi tyytyväisenä äitinsä rintaa. Kristiina katseli iloisena sen hienoja ruusunpunaisia jäseniä ja painoi syöttäessään sen toisen käden rintojensa väliin.