Libera me de sanguinibus, Deus, Deus salutis meæ —
* * * * *
Jumalanpalvelus oli loppunut. Kansa lähti kirkosta. Ne kaksi talonpoikaisnaista, jotka olivat olleet polvillaan Kristiinan lähellä, nousivat. Mutta poika, joka oli heidän välissään, ei noussut; hän alkoi raahautua lattian yli työntämällä itseään kyynärpäillään kivilaattoja pitkin ja hypähtelemällä kuin siipirikko variksenpoika. Hänellä oli aivan vähäiset raajat koukussa vatsanpohjan alla. Naiset kulkivat siten, että peittivät hänet, mikäli saattoivat, vaatteillaan.
Heidän kadottuaan näkyvistä viskautui Kristiina maahan ja suuteli sitä lattian kohtaa, mistä nämä olivat kulkeneet hänen ohitseen.
* * * * *
Hieman hämmentyneenä ja neuvottomana hän seisoi kuorin sisäänkäytävän edessä, kun nuori pappi tuli ulos ristikko-ovesta. Tämä seisahtui itkettyneen nuoren naisen eteen, ja Kristiina toimitti hänelle asiansa niin hyvin kuin osasi. Ensin toinen ei ymmärtänyt. Silloin Kristiina kaivoi esille kultaisen seppeleensä ja ojensi sen esiin.
"Vai niin, oletteko te Kristiina Lauritsantytär, Erlendin vaimo Husabystä?" Hän katsoi vähän ällistyneenä Kristiinaan; tämän kasvot olivat aivan turvonneet itkusta. "Vai niin, lankonne, mestari Gunnulf, puhui tästä, aivan niin —"
Hän vei Kristiinan sakaristoon, otti seppeleen, kääri sen esiin vaatteesta ja katsoi sitä; sitten hän hymyili.
"Katsokaahan — ymmärrättehän — tässä pitää olla todistajia ja sen sellaista — te ette voi antaa pois tällaista kalleutta kuin mitäkin leivänpalaa, rouva. Mutta minä voin panna sen säilöön, te ette kai mielellänne kantele sitä kaupungilla. Pyytäkää Arne-herraa vaivautumaan tänne", sanoi hän kirkonpalvelijalle. "Teidän miehenne olisi myös pitänyt olla saapuvilla, luullakseni, että kaikki olisi käynyt asianmukaisesti. Mutta ehkä Gunnulf on saanut häneltä kirjeen.
"Teidät on toimitettava itse arkkipiispan eteen, niinhän se oli? Muuten on Hauk Tomaksenpoika penitentiariuksemme — en tiedä onko Gunnulf puhunut siitä Eiliv-herran kanssa. Mutta tulkaa aamulla huomenmessuun, niin voitte kysyä minua nimeltäni, minun nimeni on Paal Aslakinpoika. Tuon tuossa" — hän osoitti lasta — "voitte jättää majalaan. Te tulette olemaan yötä Bakken sisarien luona, niin muistelen lankonne sanoneen?"