Olav ponnahti pystyyn ja siitä keskilattialle. Toiset olivat kaiken aikaa vain ivanneet häntä — Haftor myös — hän näki sen nyt. — Hanhilammikon laivasillaolo oli ollut leikkiä, jonka hän oli pannut toimeen Hallvardin ja Jonin iloksi siihen aikaan viime kesänä, jolloin Frettasteinin lapset olivat olleet niin avuttomia.
"En ymmärrä sen halventaneen minua mitenkään", sanoi hän kiivaasti, "että veistinkin muutamia laivoja lapsille; eihän kukaan voi luulla minun leikkivän itsekseni sillä lailla —." Hän huomasi äkkiä, miten tyhmältä ja lapselliselta tämä kuului, ja vaikeni äkkiä.
"Totta kyllä", vastasi Einar, "se olisi ollut kovin lapsellista leikkiä sille, joka on kyllin suuri ja rohkea vietelläkseen heidän sisarensa — suurempi miehen teko oli toki leikkiä Ingunnin kanssa aitan parvessa ja tehdä hänelle lapsia —."
"Se on vale", sanoi Olav raivoissaan. "Orjan veri näkyy sinusta, kun voit syytää suustasi tuollaisia ruokottomuuksia omasta sukulaisestasi. Enkä minä tiedä minkään lapsen olemassaolosta —; mutta jos on totta, mitä sanot, ei teidän tarvitse pelätä, että pyytäisimme isäänne elättämään sen. Tiedämmehän, ettei hän pidä sellaisesta —."
"Ole vaiti nyt", sanoi Arnvid; hän oli hypännyt ylös ja mennyt Olavin luo. "Ja pitäkää suunne, te muut", hän sanoi kääntyen toisten puoleen. "Miehen teko, sanoit — sitäkö te kutsutte miehen teoksi, että Kolbeinin tehtyä sovinnon istutte siinä haukkuen kuin rakit perästäpäin. Mutta sinun, Olav, tulisi pitää itseäsi liian hyvänä haukkumaan takaisin."
Nyt olivat Kolbeininpojat ja Hallvardkin keskilattialla — vihan vimmassa Olavin viime sanojen johdosta. Kolbein oli nuoruudessaan vannonut itsensä vapaaksi erään lapsen isyydestä, mutta siitä puhuttiin pahoja siihen aikaan, ja sitä mukaa kuin poika varttui, tuumivat useimmat, että olipa kumma, miten hän muistutti Kolbeinia.
"Tuki itse suusi, Arnvid", sanoi Haftor — hän oli kutakuinkin selvä. "Sinun osasi tässä asiassa on todellakin sellainen, että on paras olla puhumatta siitä. Mutta Olav saa tyytyä omaansa; sillä joskin minä olen suostunut sovintoon enkä ole vaatinut hänelle sitä palkkaa, minkä hän olisi ansainnut, ei hänen tarvitse odottaa, että me ottaisimme hänet tervetulleena sukuumme."
"Niin, tervetullut et sinä ole koskaan oleva, Olav poikaseni", matki Hallvard.
"Vastatkaa omasta puolestanne, älkääkä koko suvusta", sanoi Arnvid.
"Kolbein oli muuten aikonut tarjota Olaville vaimoksi sinun sisaresi,
Borghildin, Ingunnin asemesta, Hallvard!"
"Se on vale!" huusi Hallvard.