"Siihen teillä ehkä on oikeus", sanoi Ingunn. Hän tunsi kaikkien pöydän ympärillä istuvien tuijottavan häneen, ja hän virkistyi ihmeellisesti siitä, että näin oli astunut ulos varjosta ja masennuksesta. "Mutta jos te tahdotte antaa minut jollekin muulle, niin saatte nähdä, että se ei ole teidän määrättävissänne!"
"Kenenkä sitten luulet siitä määräävän?" kysyi Kolbein pilkallisesti.
Ingunn tarttui käsin penkkiin, jolla istui. Hän tunsi, miten hänen kasvonsa kalpenivat. Mutta hän oli siinä itse — hän ei uneksinut. Hän siinä puhui ja kaikki tuijottivat häneen. Ennen kuin hän ehti vastata, ryhtyi Ivar välittämään.
"Jumalan nimessä, Ingunn — eihän kukaan tiedä, missä tuo Olav on. Et tiedä itsekään, onko hän elossa vai kuollut. Aiotko istua leskenä koko ikäsi ja odotella kuollutta miestä?"
"Minä tiedän, että hän elää." Ingunn pujotti kätensä povelleen vetäen sieltä esille pienen hopeahelaisen tuppipuukon, jota hän kantoi nauhassa kaulassaan. Hän otti puukon ja pani sen eteensä pöydälle. "Olav antoi minulle tämän ennusmerkiksi, ennen kuin erosimme — hän pyysi minua odottamaan niin kauan kuin terä pysyi kirkkaana, — jos se ruostuisi, silloin hän oli kuollut —."
Hän huokasi raskaasti pari kertaa. Silloin hän huomasi jonkin verran alempana pöydässä istuvan nuoren miehen tuijottavan ihastuneesti vastaan. Ingunn tiesi, että hänen nimensä oli Gudmund Joninpoika ja että hän oli suuren talon ainoa poika täällä Bergissä, mutta ei ollut koskaan puhellut hänen kanssaan. Nyt hän käsitti äkkiä, että tämä oli juuri se sulhanen, jota hänen setänsä tahtoivat hänelle; hän oli nyt aivan varma siitä. Hän katsoi tuota nuorta miestä suoraan silmiin ja tunsi, että hänen oma katseensa oli luja kuin rauta.
Silloin sanoi Ivar Torenpoika taas välittäen, päätään raapien:
"Tuollaiset ennusmerkit — no niin, enpä tiedä, miten paljon sellaisiin on uskomista —."
"Taidatpa, Ingunn, pian saada nähdä, kuka määrää sinun avioliitostasi", keskeytti Kolbein. "Sinä aiot siis panna vastaan, sinä, jos me annamme sinut miehelle, jonka katsomme sinulle sopivaksi? Keneen luulet voivasi turvautua — nyt kun piispa, ystäväsi, on pötkinyt maasta, etkä voi ryömiä hänen viittansa sisälle?"
"Tahdon turvata Jumalaani ja Luojaani", sanoi Ingunn; hän oli lumivalkea kasvoiltaan, ja hän kohosi puoleksi paikaltaan. "Tahdon luottaa hänen armoonsa, jos te pakotatte minut tekemään yhden synnin välttääkseni toista, suurempaa. — Ennemmin kuin annan teidän pakottaa minua tulemaan avionrikkojaksi ja menemään morsiusvuoteeseen toisen miehen kanssa, oikean mieheni eläessä, minä hyppään tuonne vuonoon!"