Kolbein ja Ivar aikoivat molemmat vastata, mutta nyt laski vanha Aasa Maununtytär kätensä pöydälle, nousi vaivoin pystyyn, pitkänä ja laihana ja kumaraisena; hän tuijotti ympärillä oleviin miehiin vanhoilla, punaisilla, vesistävillä silmillään.
"Mitä te tahdotte tehdä tälle lapselle?" hän kysyi uhkaavasti painaen toisen koukistuneen kätensä lujasti Ingunnin niskalle. "Te tahdotte hänelle pahaa, ymmärrän sen. Ivar poikani, kuljetko sinä Borghildin porttojoukon asioilla? Tahdotte, näen mä, sortaa Steinfinnin lasta — aiotte käydä hänen kimppuunsa, Magnhild ja Ivar. Mutta silloinpa minä pelkään, että te olette liikalapsia minulle!"
"Mutta äiti!" pyysi Ivar Torenpoika.
"Isoäiti!" Ingunn turvautui vanhukseen, pakeni hänen nahkavaippaansa.
"Niin, niin, isoäiti, auttakaa minua!"
Vanhus veti hänet luokseen.
"Nyt me lähdemme", kuiskasi hän. "Tule, lapseni, lähdetään pois!"
Ingunn nousi ja tuki isoäitiä. Hapuillen edeltä kepillään ja nojaten toisella kädellään poikansa tyttären olkapäähän laahusti Aasa Maununtytär tuvan ovea kohti, mumisten mennessään:
"Kulkevat Borghildin joukon asioilla — lapseni — huomaan eläneeni liian kauan!"
"Älähän nyt, äiti —." Ivar tuli perästä, otti kepin äidin kädestä ja tarjosi sen sijaan olkapäänsä tueksi. "Minä olen sanonut koko ajan, että olisi parempi sopia Olavin kanssa, mutta —. Ja kun hän nyt on kokonaan kateissa, niin —"
He olivat saapuneet Aasan ovelle. Ivar sanoi veljensä tyttärelle: