"Saatpa kyllä." Ingunn ajatteli, että poika vain laski leikkiä — olihan hän paljas nulikka, ja Ingunn nauroi, kun toinenkin nauroi.
"Nyt jään tänne juttelemaan kanssasi", sanoi nuori mies. "Onpa sinulla ikävä työ, ja ikävä sinun mahtaa olla muutenkin istua yksinäsi täällä metsässä, nuori ja kaunis kun olet."
"Olisi täällä pahempikin, jos olisin vanha ja ruma. Eikä täällä metsässä olekaan ikävä. En ole istunut täällä kuin neljä tuntia ja tulithan sinä siinä ajassa jo tästä ohi."
"Silloinpa minut on lähetetty kuluttamaan aikaasi — odotas, minä autan sinua; tämä työ sopii paremmin minulle kuin sinulle —!" Ingunn oli hommassaan hiukan kömpelö, sillä hän ei tahtonut saada savua silmiinsä ja kurkkuunsa. Poika kastoi katajanoksia veteen ja pani niitä hiilien päälle ja heittäytyi syrjään, kun savu pelmahti häntä vastaan. "Mikä sinun nimesi on, kaunis tyttö?"
"Miksi sitä kysyt?"
"Sitten sanoisin omani. Onhan sinun hyvä se tietää — kun tulen nukkumaankin kanssasi."
Ingunn pudisti vain nauraen päätään:
"Ethän sinä ole näiltä seuduin?" kysyi hän; hän kuuli toisen puhuvan merkillistä murretta.
"En, olen islantilainen. Ja nimeni on Teit. Nyt on sinun sanottava omasi."
"Ooh, ei minulla ole niin merkillistä nimeä kuin sinulla. Minun nimeni on vain Ingunn."