"Niinpä niin."
"Ja taistelinhan vastaan — ja torjuin —."
Teit naurahti:
"Niinhän useimmiten tehdään — mutta niin nuori en ole, etten olisi mukamas oppinut sitä, ettei teitä mikään niin harmita, ettekä te mistään niin pilkkaa jäljestäpäin herkkäuskoista nuorukaista kuin siitä, että hän uskoo tuollaiseen — vastarintaan!"
Ingunn tuijotti häneen kuin pelosta jäykistyneenä.
"Jos olisit ollut nuori ja siveä neito — en koskaan ole vietellyt kokematonta neitoa, en ole sellainen. Mutta ethän sinä voi luulla minun uskovan sinun olleen täysin tietämättömän siitä, mihin sellainen tanssi lopulta veisi, johon minua olet johtanut koko kesän?"
Ingunn tuijotti eteensä, — ja verkalleen kohosi puna hänen tuhkanharmaille kasvoilleen.
"Voithan ymmärtää", sanoi Teit kylmästi, "että olen kuullut hyvin paljon sinusta, joten tiedän myös siitä rengistä, joka palveli isäsi talossa ja jonka kanssa sait äpärälapsenkin ollessasi neljäntoistavuotias —."
"Hän ei ollut mikään palkkarenki. Eikä minulla ole koskaan ollut lasta." Ingunn kumartui alas laskien kyynärpäänsä polvien varaan ja kätkien kasvonsa käsiinsä alkaen hiljaa itkeä.
Teit hymyili epäilevästi — hän seisoi katsellen itkevää tyttöä.