Hän uudisti nyt neuvonsa tiestä, hyvästeli heitä ystävällisesti ja meni.
He lähtivät siis seppää hakemaan. Ingunn astui edellä — hän näytti täysikasvuiselta neidolta laajoissa, maataviistävissä vaatteissaan. Olav tallusti perässä väsyneenä ja mieli lamassa. Hän oli iloinnut niin kovasti kaupunkimatkastaan — ei tiennyt oikein itsekään, mitä oli odottanut. Edellisinä kertoina kaupungissa käydessään hän oli ollut aikuisten seurassa, ja silloin oli ollut markkinat — ja hänen vakaville ja uteliaille silmilleen oli kaikki ollut jännittävän juhlallista: miesten kaupat, myyntikojut, rakennukset, kirkot, joissa he olivat käyneet; heitä oli kestitty oluella majapaikoissa, ja katu oli ollut täynnä väkeä ja hevosia. Nyt hän oli vain keskenkasvuinen poika, joka kulki tässä pikkutytön rinnalla, eikä hänellä ollut mitään paikkaa minne olisi voinut mennä — hän ei tuntenut ketään, hänellä ei ollut rahaa eikä hänellä ollut aikaa käydä kirkoissa. Parin tunnin kuluttua heidän täytyi lähteä kotiin päin. Ja häntä kauhisti sanomattomasti loputon soutumatka ja sen jälkeen kävely tunturinlaitaa ylös — Luoja ties, milloin he ehtisivät kotiin! Ja siellä odotti kai rangaistus karkumatkan johdosta!
He löysivät sepän. Tämä katsoi kirvestä kauan ja tarkasti, käänteli ja pyöritteli sitä ja sanoi, että sitä oli vaikea korjata. Nämä tapparat olivat joutuneet jo melkein kokonaan pois käytännöstä; niihin ei ollut helppo panna terää niin, ettei se ponnahtanut irti raskaasta iskusta joko vasten kypärää tahi vaikka vain kovaa kalloa. Se johtui terän muodosta, sen isosta puolikuunkaaresta ylhäällä ja alhaalla olevista lehdistä. Kyllähän hän koettaisi parastaan, mutta ei hän voinut luvata, ettei kultauksiin tulisi vikaa, kun hän kävi sitä hitsaamaan ja takomaan. — Olav mietti vähän, mutta ei nähnyt muutakaan neuvoa, vaan antoi kirveen sepälle ja sopi hänen kanssaan palkasta.
Mutta kun hän sanoi mistä oli kotoisin, katsoi seppä häneen tutkivasti.
"Sinulla taitaa olla kiire saada se takaisin? Vai niin — vai laitetaan
Frettasteinissä kirveet kuntoon?"
Olav sanoi, ettei hän tiennyt mitään siitä.
"Et tietenkään. Jos Steinfinn hautoo joitakin aikeita, niin eipä hän taida puhua siitä pikku miehille —."
Olav katsoi seppään aivan kuin aikoen sanoa jotakin, mutta hillitsi itsensä. Hän sanoi vain hyvästi ja lähti.
He olivat kulkeneet lammen ohi, ja Ingunn tahtoi nyt kääntyä kujaan, joka vei takaisin Grønnegatenille. Mutta Olav pysäytti hänet käsivarresta sanoen: "Me menemme tästä."
Grønnegatenin varrella olevat talot olivat rakennetut harjun laitaan. Alapuolella virtasi likavesioja pellon syrjää pitkin kaupunkilaisten ulkosuojien ja kaalimaiden taitse. Ojan laitaan oli tallattu polku.