"Mutta sehän ei ole totta", kuiskasi Ingunn heikosti.
"Ei. Sen minä kyllä tiedän." Hän sanoi sen niin, että se sattui kuin ruoskan sivallus. "Ja kyllä ihmisetkin tulevat epäilemään sitä — mutta yhdentekevää, kunhan he ymmärtävät, etteivät he saa puhua siitä ääneen. Teidän tulee kaikkien puhua kuten nyt sanon. En voi suostua siihen, että sinulla on täällä pohjoisessa lapsi ja ettemme koskaan voi olla varmat siitä, etteikö asia tulisi ilmi. Saat ottaa sen mukaasi etelään —."
"Oletko ymmärtänyt?" kysyi hän kiivaasti, kun ei Ingunn vastannut mitään, hengitti vain huohottaen pimeässä.
"En", sanoi tämä äkkiä selvästi ja kirkkaasti. Hänelle oli käynyt joskus ennenkin näin — että juuri kun hän oli ollut sortumaisillaan pelkoon ja tuskaan, oli hän äkkiä kyennytkin kohtaamaan totuuden tyynesti ja pelkäämättä. "Sinun ei pidä ajatella noin, Olav. Sinun ei pidä ajatella, että ottaisit minut luoksesi tämän jälkeen."
"Älä puhu noin typerästi", sanoi Olav kärsimättömästi. "Pitäisihän sinun tietää yhtä hyvin kuin minun, että me kaksi olemme sidotut toisiimme käsistä ja jaloista."
"Olen kuullut — Kolbein ja hänen miehensä ovat sanoneet, että moni viisas, oppinut pappi oli toista mieltä sinun asiastasi kuin Torfinn-piispa —."
"Niin, tuskin on sitä asiaa, mistä kaikki olisivat samaa mieltä. Mutta tyydyn Torfinn-piispan tuomioon. En palkinnut silloin hänen rakkauttaan hyvällä — mutta olin jättänyt asiani hänen käsiinsä ja taivuin hänen tuomioonsa, kun se lankesi toivomaani suuntaan. Ja siispä tottelen sitä nytkin."
"Olav. Muistatko viimeisen yön, jolloin tulit minun luokseni Ottastadiin?" Ingunn puhui suruisasti, mutta rauhallisesti ja selvästi. "Muistatko, että uhkasit tappaa minut — sanoit, että se meistä, joka pettäisi toisen, olisi kuoleman oma. Sitten vedit puukkosi esiin ja asetit terän rintaani vasten. — Tuo puukko on vielä tallella —."
"Terveydeksi. — Tuo yö — sinun ei pitäisi puhua siitä, mitä silloin sanoimme ja puhuimme —! Olen ajatellut myöhemmin, että kaikki se mitä puhuimme oli suurempi synti kuin että tapoin Einarin. Mutta en voinut kuvitella, että juuri sinä —."
"Olav", jatkoi Ingunn yhä. "Se on mahdotonta. Et milloinkaan saisi iloa minusta, jos olisin luonasi Hestvikenissä. Ymmärsin sen heti, kun sinut näin. Kun puhuit, että tulisit hakemaan minua loppukesällä — ja huomasin, että ehtisin salata asian —."