Olav oli yhä vaiti odottaen jatkoa. Vaistomaisesti hän heitti syrjäsilmäyksen sänkyään kohti: hänen aseensa olivat siellä.
"Jo syksyllä annoin hänen ymmärtää", jatkoi toinen puhettaan, "että jos suinkin kävi päinsä, naisin hänet mielelläni —."
"Naisit hänet —!" Nyt Olav nauroi, päästi pari lyhyttä pyrskähdystä läpi nenän, suutaan avaamatta.
"Niin aivan", vastasi Teit rauhallisesti. "Ja se olisi minusta sangen sopiva naimakauppa — eihän Ingunn ole kovinkaan nuori enää, ja hänen nimensä on kulkenut ihmisten huulilla jo ennenkin. Sinusta ei kukaan ollut tiennyt mitään kymmeneen vuoteen, eikä ollut luultavaa, että palaisit milloinkaan. Niin, hän puhui itse siihen suuntaan, ja siksi hän pyörsi minut luotansa, ja minä suutuin luonnollisesti sellaisesta oikullisuudesta ja lupasin kyllä lähteä, jos hän kerran tahtoi, mutta hänen ei tarvinnut tulla minua noutamaan perästäpäin. Ei hän ole sitä tehnytkään — en ole kuullut häneltä halaistua sanaa — enkä tiedä, olisinko mennytkään hänen luokseen — en ollut leppeällä mielellä erotessamme.
"Mutta kuultuani sinun tulleen takaisin ja käyneen Bergissä sekä lähteneen tiehesi nähdessäsi, miten asiat olivat — kävi minun häntä sittenkin sääli. Ja nyt hänen sanotaan makaavan lukittuna ulkoaitassa saamatta muuta ravintoa kuin likaista vettä ja tuhkansekaista puuroa, ja häntä kuuluu piestävän ja vedettävän hiuksista, niin että on ihme, että hän vielä on elossa —."
Olav oli kuunnellut häntä kulmat rypyssä. Hän aikoi vastata tuimasti, että tuo oli valetta. Mutta sitten hän malttoi mielensä. Hänen oli mahdotonta neuvotella tuosta asiasta Teitin kanssa. Ja sitten hän ajatteli, kuinka suuresti kaikki nuo liikkeelle päässeet huhut pahentaisivat asiaa. Ja kuinkahan monelle tuo vintiö oli jo kerskunut isyydestään —.
Teit kysyi:
"Etkö ole rikkaan Miklebøn Arnvidin sukulainen ja ystävä?"
"Miten niin?" kysyi Olav lyhyesti.
"Kaikki kiittävät häntä avuliaaksi ja hyväksi mieheksi — kaikkien hädänalaisten ystäväksi. Ja niin ajattelin, että ehkä olisi parempi kääntyä ensiksi hänen puoleensa, eikä suoraan Steinfinninpoikain tai Galtestadin ukkelin puoleen. Mitä arvelet? — Ja tahtoisitkohan antaa minun mukaani jonkin merkin tai kirjeen, joihin panisit sinettisi —."