"Teit — meidän täytyy pyrkiä eteenpäin."
Olav auttoi sukset islantilaisen jalkaan, mutta voi harmi tuota miekkaa — toinenhan kaatui lakkaamatta. Hän ei voinut olla sanomatta, etteivät miekka ja sukset kuuluneet yhteen.
"Se on ainoa ase minkä omistan." Teit veti miekan esiin ja ojensi sen Olaville hiukan ylpeillen. Se oli hyvä ase — kahva yksinkertainen, mutta terä moitteeton. "Tämä on isäni perua — muuta minulla ei olekaan. Enkä päästä tätä koskaan käsistäni!"
"Onko isäsi kuollut?"
"On — kolme vuotta sitten. Silloin minun päässäni syntyi ajatus, että koettaisin onneani Norjassa. Ensin minä kuljin etelää kohti Fljotshverviin, äitiäni tapaamaan. Hän jätti isäni ja minut kun olin seitsemänvuotias, enkä ollut nähnyt häntä kymmeneen vuoteen — hän oli kohdannut miehen, jonka kanssa aikoi naimisiin, ja hän sai paikalla tunnonvaivoja siitä, että oli ollut papin seuravaimo siihen asti. Mutta hän näki mieluummin minun kantapääni kuin varpaani — meidän kulmallamme oli ollut katovuosi, ja lapsia kuhisi hänen ympärillään; en saanut milloinkaan selville, montako niistä oli hänen, montako muiden naisten —."
"Tulehan nyt, Teit —", Olav ponnistautui ojoon ja pyyhkäisi rinnettä alas.
Hän laski alas hyppyri hyppyriltä; maaperä oli rosoista, ja hänen täytyi kumartua kyykkyyn väistääkseen oksia. Aurinko oli paistanut tähän paikkaan, niin että hanki oli kuin erillinen kuori. Mutta kukin sai huolehtia itsestään miten parhaiten tiesi —.
Alhaalla jäällä hän pysähtyi odottamaan ja kuulostamaan. Harjulla kulki tuulenpuuska, metsässä natisi ja suhisi ja vinkui. — No, vihdoinkin kuului suksien viuhetta ylhäältä töyrään laelta.
Teit selvisi odottamattoman hyvin viimeisestä töyssystä ja laski alas jäälle. Hän oli aivan luminen monien kuperkeikkojen jälkeen, mutta hänen valkoiset hampaansa välkkyivät ja raapiintuneet kasvonsa punoittivat.
"Minä olen kohta yhtä hyvä hiihtäjä kuin norjalaiset!" Hän näytti, miten hänen epämukavalle viitalleen oli käynyt — se oli mennyt niin hajalle, että hän kerrassaan pisti kätensä rei'istä ja sitoi miekkansa päällepäin. Nyt siitä ei enää ollut vastusta.