"Jumalan nimessä — ethän vain ole tehnyt sille mitään pahaa —!"
Ingunn ei vastannut. Eirik makasi siinä polvet vatsaa kohti vedettyinä, kädet nenällä; se oli siinä niin pienenä, laihana ja punaisenruskeana ja näytti viihtyvän oivallisesti äitinsä lämmössä. Sen tummissa silmissä oli miettivä katse.
Tora hengähti helpotuksesta. Hän otti vastaan Dallan tuoman vesipytyn, nosti pojan pois, pesi ja kapaloi sen. Sitten hän kantoi käärön takaisin sänkyyn.
"Tuonko sen sinun luoksesi?" kysyi hän niin yhdentekevästi kuin suinkin.
Päästäen pitkän, valittavan äänen Ingunn kohotti kätensä, ja Tora laski pojan hänen syliinsä. Hänen sormensa vapisivat hiukan, mutta hän koki puhua hiljaa ja tasaisesti, tukiessaan sisartaan patjoilla, laskiessaan Eirikin hänen povelleen ja puuhaillessaan tämän kanssa, koettaen saada poikaa imemään.
Tämän jälkeen Ingunn otti tottelevaisesti pojan luokseen, kun Tora toi sen hänen rinnoilleen. Mutta hän oli yhtä surullinen kuin ennen ja näytti aivan lohduttomalta.
Hän oli vielä vuoteessa Arnvidin eräänä iltana tullessa taloon ratsain.
Magnhild-rouva oli lähettänyt sanan Bergistä Miklebøhon heti, kun
Ingunn oli päässyt vaivoistaan.
Arnvid astui tupaan ja tervehti Magnhild-rouvaa ja Toraa niin rauhallisesti ja arvokkaasti kuin ei mitään erikoista olisi ollut tekeillä. Mutta tullessaan sängyn luo ja kohdatessaan Ingunnin kuolemanhätäisen katseen muuttuivat hänen omatkin kasvonsa oudosti. Hehkuvan punan levitessä kasvoille ja kaulalle Ingunn hapuili arasti hentoine sormineen rintojaan — veti paidan kiinni, otti lapsen poveltaan ja käänsi sen kasvot, jotka vetäytyivät itkuun, tulijaa kohti.
"Taitaapa olla sellainen, jota eukot sanovat kauniiksi", virkkoi Arnvid hymyillen ja koskettaen sormella lapsen poskea. "Ikävä, että hätäilitte niin kovin sen kastamisella. Sinusta olisi pitänyt tulla minun kummipoikani."
Hän istahti sängynportaalle Ingunnin luo ja vei kätensä peitteen
reunaan, niin että se kosketti lapsen otsaa ja äidin käsivartta.
Tämä vapisi kauheasti — ja sitten tapahtui, mitä Arnvid pelkäsi —
Magnhild-rouva kysyi Olavia.