"Terveisiä kaikille häneltä. Hän erosi minusta Hamarissa; hänellä oli kiire kotiinsa, mutta hän arveli ehtivänsä tänne helluntaiksi; niihin aikoihin Ingunn lienee jo siksi voimistunut, että saattaa seurata häntä etelään." Arnvid painoi lujasti Ingunnin käsivartta saadakseen tämän pysymään rauhallisena.
Sitten hän vastasi Magnhildin ja Toran kysymyksiin ja kertoi, mitä tiesi Olavin aikeista. Kaikki kolme puhuivat aivan kuin luonnollisimmasta asiasta — vaikka jokainen tiesi toisten ajattelevan samaa: millaiseksi noiden kahden elämä oli muodostuva? Tässä makasi morsian toisen miehen lapsi rinnoillaan, ja sulhanen tiesi sen ratsastaessaan etelää kohti laittaakseen talonsa kuntoon emäntää vastaanottamaan.
Mutta lopuksi Arnvid sanoi haluavansa puhua pari sanaa kahden kesken Ingunnin kanssa. Toiset nousivat paikaltaan; Tora otti lapsen äidiltä kantaakseen sen kätkyeeseen:
"Entä tämä?" hän kysyi. "Tahtooko Olav sen äidin mukana etelään?"
"Minun käsitykseni mukaan hänen tarkoituksensa oli sellainen."
— Sitten hän jäi kahden Ingunnin kanssa. Ingunn makasi pitkänään ja oli sulkenut silmänsä. Arnvid siveli hänen otsaansa pyyhkäisten siitä hikeä.
"Olav pyysi minua jäämään tänne siksi, kun hän itse pääsee sinua noutamaan."
"Miksi niin?" kysyi Ingunn peloissaan.
"Siksi, että —", sanoi Arnvid vitkaan. "Ihmiset puhuvat varovammin tietäessään, että heidän juttunsa voi tulla miehen kuuluville, joka —."
Hiki helmeili Ingunnin otsalla. Hän kuiskasi melkein kuulumattomasti:
"Arnvid — eikö — Olavilla ole mitään keinoa — päästä vapaaksi —."