"Ei. — Mutta ei hän ole sanonut sitä haluavansakaan", jatkoi Arnvid tuokion kuluttua.
"Mutta jos koettaisimme — taivuttaa arkkipiispan — polvistua hänen eteensä — maksaa sakkoja —?"
"Hänen piispansa voisi suostua antamaan hänen elää erossa sinusta — jos Olav pyytäisi sitä. Mutta kun hän nyt itse haluaa hakea sinut kotiinsa ja asua kanssasi — tekee hän sen vapaasta tahdostaan. Mutta itse Romaborgin paavikaan ei minun luullakseni voi katkaista teitä yhdistävää sidettä, niin että Olav tulisi vapaaksi ottamaan toisen vaimon."
"Eikö sittenkään, vaikka minä menisin luostariin?"
"Minun tietääkseni sinulta vaadittaisiin Olavin lupa siihen. Eikä hän saisi kuitenkaan solmia uutta avioliittoa. Mutta hurskaan nunnan asemaan sinä, ihmisparka, et taitaisi olla kovin sopiva —.
"Ja sitten sinun tulee muistaa, mitä Olav itse sanoi minulle: Hän se kerran pani liikkeelle kaikkensa saadakseen kuulla pyhän kirkon tuomion siitä, olitteko te kaksi aviopuolisot vai ettekö. Hän tahtoi tietää Torfinn-piispan mielipiteen siitä, oliko yhteiselämänne ollut avioliitto Jumalan lakien mukaan, eikä huoruutta — ja Torfinn-herra myönsi sen. Ja vaikka tuo piispa oli niin ankara toisia väkivallantekijöitä ja naisrauhan rikkojia vastaan, vaati hän Olavin asiassa, että tämän piti saada päästä sakoilla ja solmia sovinto Einarin riitamiesten kanssa. Etkö ymmärrä, ettei Olav voi peräytyä omista sanoistaan, eikä hän sano tahtovansakaan.
"Mutta tässä istun ja unohdan, että olet vielä heikko. — Ole rauhassa, Ingunn — muista, millainen mies Olav on. Itsepäinen ja kiukkuinen; mitä hän tahtoo, sen hän tahtoo. Mutta uskollinen kuin piru — tunnethan tuon sananparren —."
* * * * *
Mutta Ingunnin ei saattanut huomata muuttuneen toivorikkaammaksi. Toiset naiset olivat kovin hyvillään tietäessään nyt varmasti, ettei Olav Auduninpoika aikonut ruveta rettelöimään, vaan oli päättänyt ottaa itselleen vaimon, jota hän kerran oli pyytänyt niin ylpeästi ja suurisanaisesti, sekä unohtaa, mitä tämä oli rikkonut välillä. Ingunnin sukulaiset: Ivar, hänen veljensä ja Haakon sanoivat asiasta kuultuaan, että Olav oli loukannut heitä kaikkia niin syvästi silloin, kun hän ensin oli houkutellut itselleen morsiamensa ja sitten haastanut hänen naittajansa piispan tuomioistuimen eteen sekä viimeksi tappanut Einarin tämän nuhdellessa häntä, ettei ollut muuta kuin oikein ja kohtuullista, että tämä nyt pysyi ääneti, kätki Ingunnin häpeän ja teki voitavansa saattaakseen asian hyvään loppuun. Sitä paitsi Hestviken oli kaukana. Ja joskin sen puolen kansa saisi kuulla hänen vaimollaan olleen lapsen toisen kanssa, ennen kuin Olav oli nainut hänet, ei se ollut mitään ennenkuulumatonta; monelle arvossapidetylle kunnon miehelle oli sattunut samoin. Tuon enempää ei kenenkään hänen kotiseutulaisensa tarvinnut saada tietää, elleivät he itse puhuneet tyhmyyksiä ja ilmaisseet Ingunnin olleen sidotun Olaviin jo ennen lapsen syntymää, tavalla, jonka moni pappi väitti olevan huoruutta.
Näin esittivät Ivar ja Magnhild asian Ingunnille. Hän kuunteli heitä kalpeana, silmät hehkuen; Arnvid näki hänen joutuvan kovasti kuohuksiin heidän puheestaan.