"Puhu minulle, Arnvid. Etkö voi kertoa minulle jotakin Olavista?"
Arnvid nakkasi kärsimättömästi niskojaan.
"Tahtoisin vain kuulla sinun mainitsevan hänen nimensä", valitti toinen hiljaa.
"Minusta tuntuu, että olet kuullut sen tarpeeksi usein viime viikkoina", sanoi Arnvid ikävystyneestä "Olen jo aikaa sitten saanut tarpeekseni kaikesta —."
"En tarkoittanut niin", sanoi toinen hiljaa. "En siitä, että hän on meille niin hyödyllinen juuri nyt. Arnvid — etkö voi puhua kanssani Olavista — sinähän pidät hänestä. Olet hänen ystävänsä —?"
Mutta Arnvid oli itsepäisesti vaiti. Hän ajatteli, että hän oli nyt vuodesta toiseen kiusaantunut noiden kahden asian tähden, oli tehnyt niin paljon sellaista, mikä tuntui siltä kuin olisi viiltänyt omaa lihaansa ja vääntänyt veistä haavassa. Hän ei tahtonut tehdä enempää. — "Tule sisään nyt —", hän sanoi vain.
Tora kohtasi heidät ja tuumi, että sisar ja hän voisivat maata Magnhildin tuvassa tämän yön. Aasan tuvassa oli niin kolkkoa, kun lapsi oli poissa —.
Heidän ollessaan maata menossa pyysi Ingunn siskoa nukkumaan Magnhildin kanssa kamarissa. "Pelkään, etten voi nukkua tänä yönä, ja unettomuus tarttuu, näetkös."
Tuvassa oli kaksi sänkyä. Arnvid nukkui toisessa, ja Ingunn paneutui toiseen.
Hän odotti kauan, että Arnvid nukkuisi. Aika kului; hän huomasi tämän yhä valvovan, mutta he eivät puhuneet toisilleen.