"Sukulaiseni ja sinun välillä ei tunnu vallitsevan kovin vahva ystävyys?"
Pappi sanoi:
"En ole milloinkaan pitänyt hänestä — mutta siihen ei ole syynä ainoastaan se, että hän oli sen miehen kasvatusveli, joka oli minun ja sukuni pahin vihamies. Eikä kukaan meidän suvustamme vihannut muita Hestvikenin miehiä silti — he olivat tarmon ja kunnian miehiä, kaikki muut paitsi hän. Voithan päättää sen itse, Olav — ensi hetkestä asti olen pitänyt sinusta, ja tarkoitukseni on ollut, että ymmärtäisit minun suovan sinulle hyvää, ja tahtoisin, että meidän Eikenin miesten ja sinun sukusi välillä loppuisi entinen viha. Emme tosin ole milloinkaan lukeneet Olav Ribbungia ja hänen muita poikiaan vihollisiksemme, mutta olemme välttäneet toisiamme niin paljon kuin suinkin, ja sitä tuskin ihmetteletkään —."
Olav alkoi kuivata hihaansa, johon oli läikyttänyt olutta eikä katsonut ylös kysyessään:
"En ymmärrä mitä tarkoitat, sira Benedikt. — Olen tulokas, enkä tunne pitäjän asioita — en ole kuullut sanaakaan sukujemme välisestä vihasta."
Sira Benedikt näytti hämmästyvän suuresti ja tulevan samalla hämilleen.
"Luulin Olav Puolipapin kertoneen sinulle tästä", hän sanoi.
Olav pudisti päätään.
"Sitten minä voin tehdä sen." Pappi jäi istumaan ajatuksissaan, tökkien pientä vaahtokuplaa, joka uiskenteli maljassa ja kuljettaen sitä ympäri reunoja.
"Huomasitko sinä kauniita lapsiani, noita kolmea neitoa, jotka olivat täällä äsken, Olav?"