Olav oli vaiti. Bjørn sanoi nauraen:
"Tapoin naapurini, kun me riitaannuimme parista hihnasta. Mitä sinä sanot siitä, Olav isäntä?"
"Ne hihnat tulivat kalliiksi. Olivatko ne sitten niin mainiot?"
"Olin lainannut ne Gunnarilta kantaakseni heinät korjuuseen. Mitä arvelet nyt?"
"Minä arvelen, etten voi uskoa sinulla olevan tapana palkita toisia sillä lailla ystävyyden osoituksesta", sanoi Olav, "luulen siis noissa hihnoissa olleen jotakin erityistä."
"Gunnar taisi luulla minun ajatelleen niin", lausui Bjørn, "— sillä hän syytti minua siitä, että olin katkaissut ne."
Olav nyökkäsi. Kumartuen alas sitomaan kenkäänsä Bjørn sanoi:
"Mitä sinä olisit tehnyt minun sijassani, Olav Auduninpoika?"
"Sitä ei ole helppo tietää", sanoi Olav. Hän koetti työntää soljen neulaa paidankauluksen läpi.
"Niin — sillä kukaan ei olisi keksinyt syyttää sinun asemassasi olevaa miestä parin vanhan nahkahihnan varastamisesta", sanoi Bjørn. "Mutta et sinäkään, Olav, hillinnyt kättäsi silloin, kun kunniasi oli kysymyksessä."