Hän hengitti keventyneesti huomatessaan, ettei missään ollut liikettä. Yksi koirista nousi, tuli häntä kohti ja heilutti häntäänsä — Olav taputti sitä ja puheli sille vähän.
Hän oikaisihe ja haukotteli mielihyvästä saatuaan riisutuksi ahtaat vaatteensa. Mekko oli hangannut kovasti kainaloita — hän ei mitenkään voinut käyttää sitä enää, ennen kuin se oli korjattu. Ingunn osasi kai tehdä sen —.
Aikoessaan kiivetä sänkykomeroon hän näki jonkun nukkuvan siellä.
"Joko te tulette takaisin?" kysyi vieras unisesti. Olav tunsi Arnvid
Finninpojan äänestä.
"Minä tässä vain olen. Minä kävin kaupungissa asialla", lisäsi hän niin tyynesti kuin ei siinä olisi ollut mitään merkillistä, että hän toimitteli yksin asioita Hamarissa. Arnvid urahti jotakin. Kohta sen jälkeen molemmat kuorsasivat.
III
Herätessään Olav näki tupaan lankeavasta valosta, että päivä oli puolessa. Hän kohosi kyynärpäilleen — ja näki Ingunnin ja Arnvidin istuvan peräpenkillä. Tytön kasvojen ilme oli hyvin kummallinen — pelästynyt ja miettivä samalla kertaa.
Ingunn oli kuullut hänen liikkuvan ja nousi heti ja tuli joutuin hänen sänkynsä ääreen. Hänellä oli sama heleänpunainen puku kuin eilen — ja katsellessaan häntä eilisin uusin silmin Olavi sävähti kuumaksi ilosta, että Ingunn oli niin kaunis.
"Nyt me taidamme saada tietää, mitä veli Vegard tarkoitti — ja seppä — kun he puhuivat kirveistä", sanoi tyttö kiihtyneesti. "Arnvid sanoo Mattias Haraldinpojan olleen käräjillä ja lähteneen pohjoista kohti taloon, jonka hän omistaa Biridissä."
"Vai niin", sanoi Olav. Hän oli kumartunut sitomaan kengänhihnaansa. Sitten hän oikaisi itsensä suoraksi ja ojensi Arnvidille kätensä tervehdykseksi:
"Mitähän Steinfinn sanoo, kun hän saa kuulla siitä?"