Ingebjørg emäntä puolustautui kuin peto kynsin ja hampain, Mattiaksen kääriessä seinävaatetta hänen ympärilleen, nostaessa hänet sängystä ja asettaessa hänet polvelleen istumaan. Ja Mattias sanoi Steinfinnille:
"Nyt minä voisin saattaa teille kahdelle semmoisen koston, jonka olette ansainneet — kun sinä, Steinfinn, seisot siinä sidottuna miehenä voimatta puolustaa vaimoasi — jos tahtoisin ottaa sen, joka oli aiottu minulle eikä sinulle. Mutta minä pelkään rikkoa Jumalan lakia ja kunnioitan enemmän säädyllisiä ja siveitä tapoja kuin sinä. Tahdon siis rangaista sinua sillä, Steinfinn, että olet saava takaisin vaimosi loukkaamattomana, minun armostani — ja sinä, hyvä Ingebjørg, olet saava asua edelleen miehesi luona; onnea ja menestystä vain! Tämän yön jälkeen luulen teidän muistavan kiittää minua joka kerran, kun halaatte toisianne ilossa ja hekumassa", hän lisäsi ääneen nauraen.
Hän suuteli talon emäntää, laski hänet sänkyyn ja antoi miehilleen lähtökäskyn. — Viimeiseksi hän kääntyi Steinfinniin päin.
Tämä ei ollut lausunut sanaakaan, ja huomattuaan ettei voinut riistäytyä irti hän jäi seisomaan hiljaa, mutta hänen kasvojaan peitti tumma puna eikä hän irrottanut katsettaan Mattiaksesta. Toinen astui aivan hänen eteensä:
"Etkö sinä ymmärrä sen vertaa säädyllisyyttä, mies, että kiittäisit minua siitä, että armahdin teitä tänä yönä?" kysyi Mattias nauraen.
"Vielä minä ehdin kiittää sinua", lausui nyt Steinfinn. "Jos Jumala elon päiviä suo."
Mattias oli pukeutunut pitkään mekkoon, jossa oli avarat, halkileikatut hihat ja tupsut hihojen suissa. Hän otti nyt hihanipukan käteensä, huiskutti tupsua Steinfinnin kasvojen edessä ja nauroi yhä hillittömämmin. Mutta äkkiä hän iski nyrkkinsä sidotun miehen kasvoihin, niin että veri purskahti Steinfinnin suusta ja nenästä.
Sen jälkeen hän lähti miehineen ulos. Olav Auduninpoika, Steinfinnin kasvatti, yhdentoista ikäinen kasvava poika, juoksi esiin ja leikkasi poikki Steinfinnin köydet. Pojan, Steinfinnin lapset ja näiden hoitajat olivat jotkut miehistä vieneet porstuaan, jossa pitelivät heitä sillä aikaa kun Mattias puhui uskottoman kihlattunsa ja tämän aviomiehen kanssa tuvassa.
Steinfinn tempasi keihään ja juoksi ilkosen alastomana ulos Mattiaksen ja hänen miestensä jälkeen, jotka ratsastivat nauraa hohottaen ja pilkkasanoja huudellen jyrkkää pengertä alas, suoraan pellon poikki. Hän heitti keihään, mutta ei osunut. Sillä välin juoksi Olav poikanen miesten tupaan ja navettaan, päästi vapaiksi palvelijat, jotka olivat suljetut sinne, pukeutui ja haki esille aseensa.
Mutta turhaa oli ajatella Mattiaksen takaa-ajoa, sillä Frettasteinissä oli kotona ainoastaan kolme hevosta, jotka kulkivat irrallaan haassa. Steinfinn lähti kuitenkin heti matkaan; hän tahtoi päästä tapaamaan isäänsä ja veljiään. Pannessaan vaatteita ylleen hän oli puhunut kahden kesken vaimonsa kanssa. Tämä saattoi häntä ulos. Ja nyt julisti Steinfinn talonväelleen, ettei hän ollut makaava vaimonsa vieressä ennen kuin oli poistanut heitä kohdanneen häpeän, jottei kenenkään pitänyt sanoman hänen omistavan vaimoaan Mattias Haraldinpojan armosta. Sitten hän ratsasti pois; mutta talon emäntä astui vanhaan pihassa olevaan pirttirakennukseen ja sulkeutui sinne.