"Olen", kuiskasi toinen.
Eirik heittäytyi hänen kaulaansa, puristautui hänen rintaansa vasten ja suuteli häntä.
X
Sinä vuonna syksy tuli aikaisin. Mikonmessun aikoihin se alkoi rajuilmoilla, ja sen jälkeen satoi ja tuuli aamusta iltaan, niitä päiviä lukuun ottamatta, jolloin myrskysi niin ankarasti, etteivät pilvet voineet laskea alas sadetta. Tätä ilmaa kesti seitsemän viikkoa.
Hestvikenissä vesi nousi yli laiturien. Eräänä yönä meri vei paalut uloimman ranta-aitan alta; kun miehet tulivat rantaan aamuhämärissä, näkivät he tuon vanhan rakennuksen ajautuneen rantaan ja kääntyneen etukeikalleen, niin että takaseinä oli vuorta vasten ja etuseinä vuonolle päin, vajonneena veden alle rintapieliä myöten. Se keikkui kovassa aallokossa kuin kiinni kytketty vene, ja joka kerran, kun aalto nosti sen harjalleen ja laski sen alas, kuohui vesi koskena hylyn kaikista rakosista, varsinkin suuaukosta. Se muistutti juopunutta, joka makaa veneen laidan yli kumartuneena, oksentaen mereen, tuumi Anki.
Miesten täytyi nyt koettaa saada piiluilla, kekseillä ja köysillä hylky irrotetuksi ja raahatuksi erilleen, muuten oli pelättävissä, että se viskautui laituria ja sitä aittaa vasten, missä Olav säilytti kesän aikana kokoamansa suolan ja kalan — ei niitä tosin ollut kovin paljon, sillä viimeinen syyskalastus oli tuottanut vähän. Ponnistellessaan Olav satutti pahasti oikean käsivartensa.
Hän ei huomannut sitä ensin paljonkaan taistellessaan aaltoja ja tuulta vastaan, joka oli niin ankara, että miesten täytyi tosinaan painautua kallioita vasten. Mutta noustessaan hämärässä taloa kohden hän tunsi käsivarttaan vaivaavan ja kivistävän, kun hän liikutti sitä. Hänen sulkiessaan tuvan ovea tarttui tuulispää siihen takaapäin niin, että ovi paiskautui kiinni ja työnsi Olavin kerallaan sisään, kipeän käden jännittyessä mitä pahimmin ja Olavin tuupertuessa yli kynnyksen ja kaatuessa suulleen tuvan lattialle. Hänen täytyi saada apua voidakseen riisua läpimärät kalavaatteensa, ja Torhild pani käden siteeseen.
Tuvassa oli sietämätöntä sinä iltana. Huone oli täynnä savua, sillä kukaan ei uskaltanut avata ovea tai räppänää tässä ilmassa. Savu kirveli silmiä ja ahdisti henkeä. Ja kun miesten märät vaatteet lisäksi alkoivat höyrytä orrella, tuli ilma niin paksuksi, että sitä olisi voinut leikata veitsellä.
Ingunn oli kamarissa molempien lasten kanssa — siellä oli vähemmän savua, mutta niin kylmä, että heidän täytyi kömpiä sänkyyn. Miehet lähtivät ulos heti syötyään. Olav heitti pari taljaa ja pielusta lattialle lieden viereen ja paneutui siihen pitkäkseen päästäkseen haistelemasta savua.
Hänen käsivartensa oli nyt paisunut. Hänen kasvojaan poltti tuulesta tultua ja hänen päätään ja ruumistaan kuumotti; mutta väliin häntä puistatti vilunväristys. Kuumehoureessaan hän kuuli tuulen synnyttämiä erillisiä ääniä — se vinkui nurkissa, romisutti jossakin rempallaan olevaa luukkua — ja väliin hän erotti talon takana kallioharjalla olevan metsän kohinan. Synkimmin jymisi raivoava meri — hän oli kuulevinaan makuultaan aaltojen syöksyn kalliota vastaan, jolla rakennukset seisoivat, aivan kuin tuo jymy olisi tullut alhaalta, läpi kiven.