Hän makasi puolihorroksessa nähden mahtavien, valkoharjaisten laineiden vyöryvän rantaan tummina liejusta ja ryönästä. Sitten hän oli taas kiipeävinään märkää, kallioista rinnettä ylös käsin ja jaloin, keksi allensa painettuna, kädessä köysi, jolle hän koetti löytää kiinnityskohtaa vuorenhalkeamasta. Meren kuohu, tiheä kuin sade, pirskui hänen päälleen tänne asti. Samassa repesivät mustat pilvet messinginkeltaisille raidoille — ja syvälle hänen alleen, sinne missä musta, kuohuva meri näytti kuin kupin sisukselta, lankesi yksinäinen päivänsäde, välkkyen kiitävillä aalloilla.
— Sitten ilmestyi toinen näky hänen suljettujen luomiensa eteen — iso kuuran peittämä suo, ruohot ja kanervat valkeassa huurteessa. Aamu-usvan läpi kajasti valoa, ja hän saattoi huomata, että aurinko päivemmällä tunkeutuisi sen läpi. Parempaa ilmaa ei saata toivoa ratsastaessaan metsälle haukan ja koirien kera: suon silmät ja hetelammet ovat tumman, kiiltävän jääkuoren peittämät, jossa on pieniä, vaaleita ilmakuplia, ja ne särkyvät ritisten. Lehdot ovat valjenneet ja kaikuvat äänistä, sillä puut ja pensaat seisovat paljaina ja varisseet lehdet loistavat maassa, mutta kuusimetsä seisoo mustana ja tuoreena kuuran sulattua — ja on jännittävää nähdä, lähteekö lintu lentämään metsään, vaiko yli soiden ja jäätyneiden vesien.
Ainoa haukka, jonka hän enää omisti, istui miestentuvan orrella kipeänä ja jalat punaisina, eikä sen hengityskään ollut tavallinen. Sitä ei ollut hyvä lopettaa nyt — vaikkei se kelvannut enää metsästykseen. Ja rotuhaukkansa hän oli menettänyt syksyllä.
Nyt Audun taas inisi — Ingunn kuului tuudittavan sitä tuolla sisällä vähän aikaa.
Torhild Bjørnintytår tuli isännän luokse ja levitti peitteitä hänen ylleen. Olav aukaisi silmänsä — hän näki paikaltaan tytön voimakkaan vartalon liikkuvan lieden punaisen hehkun valossa. Torhild hääri hiljaa — muutteli orsilla olevia vaatteita.
"Etkö sinä nuku, Olav — onko sinulla jano?"
"On. Kiitos, tahtoisin mieluummin vettä."
Olav kohosi kyynärpäilleen. Hänen siteessä olevaan käteensä koski, kun hän aikoi ojentaa sen eteenpäin ottaakseen vesikousikan. Torhild kyykistyi alas ja piti sitä hänen suunsa edessä. Kun Olav oli jälleen painunut makuulle, veti Torhild peitteen hänen olkansa yli. Sitten Olav kuuli hänen kysyvän porstuassa, tahtoiko emäntä jotakin.
"Hss, hss", kuiskasi Ingunn kiivaasti takaisin, "sinä herätit Audunin — juuri kun olin saada hänet nukutetuksi."
Torhild peitti hiilet ja lähti ulos. Olav jäi makaamaan lattialle koko yöksi.