"Lähdetkö sinä pois Frettasteinistä?" kysyi Arnvid.
"Täytyyhän minun lähteä katsomaan omia maitanikin kerran", sanoi Olav pikkuvanhasti. "Kun siis Steinfinn saa tämän asian käsistään, käy kai niin, että minä muutan kotiin Hestvikeniin — luulen, että Steinfinn mielellään toimittaa Ingunnin ja minut täältä."
"Ei ole varma, että Steinfinn joutaa ensi tilassa puuttumaan siihen asiaan", sanoi Arnvid puoliääneen.
Olav kohautti olkaansa — hän oli ylpeän näköinen.
"Sitä enemmänhän hänellä on syytä toivoa, että minä pääsen omaisuuteni herraksi. Hän tietää, etten ole vetäytyvä syrjään, vaan auttava kasvatusisääni."
"Te olette kovin nuoria ryhtyäksenne suuren kartanon hoitoon."
"Et sinä ollut sen vanhempi joutuessasi naimisiin."
"En, mutta meillä oli vanhemmat turvanamme — ja minä olin sentään nuorin joukosta. Mutta he pelkäsivät suvun sammuvan, kun veljeni olivat kuolleet."
"Minä olen myös sukuni viimeinen", sanoi Olav.
"Niin kyllä", vastasi Arnvid. "Mutta Ingunn on kovin nuori."