"Mutta sellaista neuvoa et sinä halua", lisäsi hän kotvasen kuluttua toisen seisoessa ääneti.
"En voi tehdä niin." Olavin kasvot valahtivat kalpeiksi ja aivan kuin jäykistyivät. "Täytyyhän minun toki ajatella Ingunnia — enemmän kuin itseäni. Enhän voi jättää häntä olemaan yksin köyhänä ja kivulloisena ja ilottomana, salamurhaajan ja konnan leskenä."
Arnvid vastasi epävarmasti:
"Eihän ole varma — aivan varma, eikö piispa keksisi jotakin keinoa — koska siitä on niin pitkä aika — ja koska kukaan ei ole joutunut kärsimään asiasta — ja koska kuollut oli rikkonut pahasti sinua vastaan ja koska taistelitte rehellisesti. Ehkä piispa keksisi jonkin keinon, jolla hän sovittaisi sinut Kristuksen kanssa ja voisi antaa sinulle synninpäästön vaatimatta, että sinun on puhdistauduttava murhastasi ihmistenkin edessä."
"Lieneekö se luultavaa?"
"En tiedä", sanoi Arnvid hiljaa.
"En tohdi luottaa siihen. Se koskee liian läheltä niitä, joita olen velvollinen suojelemaan. Yhtä hyvin olisi silloin voinut jäädä tekemättä kaikki, mitä olen tehnyt pelastaakseni hänen kunniansa. Etkö luule minun tietäneen, että jos olisin ilmiantanut tekoni silloin, ei se olisi ollut kuin pikkuasia — miehestä ei olisi ollut väliä, elipä hän tai kuoli, ja te olisitte voineet olla minun puolellani ja todistaa naisen, jonka hän vietteli, olleen minun vaimoni. Mutta Ingunn ei olisi kestänyt sitä — hän on aina kestänyt niin vähän — ja nyt saisi joka ainoa ihminen tällä seudulla tietää totuuden — nyt kun hän on muutenkin nääntynyt."
Kesti vähän aikaa ennen kuin Arnvid osasi vastata.
"Mahtaako hän kestää paremmin tämän. Jos hänen käy nyt kuten ennenkin, — että hän menettää lapsensa —."
Olavin kasvot värähtelivät.