"Ei, ei, älähän. Sinä ja Ingunn olette olleet parhaat ystäväni. Mutta minä en ole hurskas enkä hyvä. Ja usein olin väsynyt kaikkeen — toivoin, että olisin voinut muuttaa itseni kovaksi mieheksi, kun en voinut olla lempeä ja antaa Jumalan tuomita. Ranskassa oli kerran pyhä mies, erakko; hän oli alkanut harjoittaa sellaista laupeudentyötä Jumalan tähden, että antoi majassaan suojaa niille, jotka kulkivat metsän läpi, missä hän asui. Eräänä iltana tuli sitten kerjäläinen hänen ovelleen pyytäen yösijaa — erakon nimi oli muistaakseni Julian. Vieras oli spitaalin saastuttama ja kamalan näköinen ja kaiken lisäksi ilkeä ja ruokoton suustaan — hän moitti kaikkea, mitä erakko teki hänen hyväkseen. Silloin Julian riisuu hänen vaatteensa, pesee ja hoitaa hänen haavansa, suutelee niitä ja panee hänet vuoteeseen — mutta kerjäläinen valittaa, että hänen on kylmä, ja käskee Julianin laskeutumaan viereensä lämmittämään häntä. Julian tekee niin. Mutta silloin vieraalta putosi aivan kuin vaippana kaikki saasta ja riena ja paha puhe — ja Julian näki syleilleensä Kristusta.
"Mutta minä kuvittelin, kun en luullut enää jaksavani auttaa kaikkia noita, jotka tulivat luokseni, valehtelivat ja laskivat huolensa hartioilleni, pyysivät neuvoa ja tekivät oman mielensä mukaan, mutta syyttivät minua, kun heille kävi huonosti, vihaisina ja kateellisina kaikille, joille he väittävät käyneen paremmin — niin kuvittelin heidän olevan valhepuvussa, jonka alta kerran näkisin rakkaan Vapahtajani ja ystäväni. Ja taisihan se olla oikeinkin tavallaan — koska Hän on sanonut, että kaikki, mitä te teette yhdelle noista pienimmistä —. Mutta Herrani ei tahtonut riisua yltänsä valhepukuaan ja näyttäytyä minulle heidän hahmossaan."
Olav oli jälleen istuutunut jakkaralle; hän oli kätkenyt päänsä käsiinsä. Ja Arnvid sanoi vielä hiljaisemmalla äänellä:
"Muistatko, Olav, mitä Einar Kolbeininpoika sanoi silloin kerran — joka kiihdytti minut niin, että tartuin aseeseen häntä vastaan?"
Olav nyökkäsi.
"Olit niin nuori silloin — en tiennyt, ymmärsitkö sinä niitä sanoja."
"Ymmärsin ne myöhemmin."
"Entä Ingunnista ja minusta levitettyjä huhuja —?"
"Hallvard puhui jotain semmoista — kun kävin poikaa hakemassa."
Arnvid hengähti syvään pari kertaa.