"Ei se ole varma — tuuli käy idästäpäin. Etkö huomaa, miten selvästi puron ääni kuuluu rotkosta?"
"On kai paras mennä levolle", kuiskasi hän tuokion kuluttua. He suutelivat toisiaan — se oli pieni, nopea, arka suukko. Sitten Olav hiipi alas, ja Ingunn katosi aittaan.
Tuvassa oli pilkkosen pimeä. Olav riisuutui ja paneutui uudelleen maata.
"Kävitkö sinä ulkona puhelemassa Ingunnin kanssa?" kysyi Arnvid valppaalla äänellä hänen kupeeltaan.
"Kävin."
Kotvasen kuluttua Arnvid kysyi jälleen:
"Tiedätkö sinä, Olav, minkälaiset teitä koskevat naimasopimukset ovat?"
"En. Minähän olin niin pieni, kun meidät kihlattiin. Mutta kaiketi
Steinfinn ja minun isäni ovat sopineet siitä, mitä me kumpikin saamme.
— Miksi sinä sitä kysyt?" ihmetteli Olav äkkiä.
Arnvid ei vastannut. Olav virkkoi:
"Kyllä Steinfinn pitää huolen siitä, että saamme sen, mitä meille kuuluu sopimuksen mukaan."