"Niin, olenhan minä hänen sisarensa poika", lausui Arnvid vähän viivytellen. "Mutta koska sinusta pian on tuleva meidän sukulaisemme, niin puhunpa sinulle jotakin. Sanotaan Steinfinnin varojen olevan pienemmät kuin ennen. Minä olen miettinyt tässä maatessani sinun sanojasi — luulen sinun olevan oikeassa. Viisainta olisi, jos jouduttaisit naimista — jotta Ingunn saisi osansa kotoa niin pian kuin suinkin."
"Eihän mikään pakota meitä odottamaankaan", sanoi Olav.
Seuraava päivä oli messupyhä, ja sitä seuraavana alkoi Frettasteinissä heinänteko. Arnvid ja hänen miehensä ottivat osaa siihen. Jo aikaisin aamupäivällä rupesi ilma vetäytymään harmaaksi, ja keskipäivän aikaan alkoi paksuja, mustia pilviä ilmestyä etelästä ja levitä vaalenneelle, usvaiselle taivaalle. Olav katsoi ylös hioessaan kerran viikatettaan — ja ensimmäinen vesitippa putosi hänen silmilleen.
"Ehkä siitä tulee vain vähän yösadetta", tuumi muuan iäkäs renki.
"Huomenna on juhannus", vastasi Olav. "Jos ilma silloin muuttuu, sataa yhtä monta päivää sen jälkeen kuin aurinko on paistanut ennen sitä, niin olen aina kuullut sanottavan. En usko tänä vuonna tulevan parempaa heinäonnea kuin viimekään vuonna."
Arnvid seisoi vähän alempana niityllä. Hän laski äkkiä alas viikatteensa ja alkoi rientää juoksujalkaa mäkeä ylös toisten luo viittoen kädellään.
"Tuolla he tulevat", sanoi Arnvid. "Näyttää siltä kuin heillä olisi toisenlainen niitto mielessä. Mitähän tämän talon heinänteosta nyt tulleekaan!"
Myöhään illalla sade alkoi valua virtanaan, ja sakea, valkoinen sumu höyrysi pilvinä niittyjen ja lähimpien metsäisten kukkuloiden yli. Olav ja Ingunn seisoivat Ingunnin makuuparven solassa, ja poika tuijotti vihaisesti sateeseen.
Arnvid tuli juosten rapakkoisen pihan poikki, pelastui toisten joukkoon ja pudisti vaatteitaan.
"Etkö sinä ota osaa miesten neuvotteluihin?" kysyi Olav pilkallisesti.