"Per adventum Spiritus sancti Paracliti."
"Libera ei, Domine."
"Ingunn, Ingunn, herää vielä, pikkuisen ainoastaan — että saan nähdä sinun tunteneen minut —"
"Peccatores", luki munkki, ja isä ja poika vastasivat:
"Te rogamus, audi nos."
Hän hengitti vielä, ja silmäluomet värisivät aivan hiljaa.
"Kyrie, eleison."
Olav jäi polvilleen sängyn ääreen, pitäen Eirikiä itseensä painettuna senkin jälkeen, kun he olivat lukeneet rukouksen loppuun. Hän rukoili mielessään kiihkeästi — anna hänen herätä vielä, vain hetkiseksi, että saamme sanoa toisillemme hyvästit. — Vaikka joka yö näiden kolmen vuoden aikana oli ollut kuin astumista hänen kanssaan tuonelaan, ei hän sittenkään näkynyt jaksavan erota hänestä. Ei ilman, että he saivat sanoa viimeiset hyvästit, ennen kuin Ingunn poistui ovesta.
Eirik oli heittäytynyt sängyn laidan yli, itkien sydäntäsärkevästi.
Yhtäkkiä kuoleva liikutti huuliaan — Olav oli kuulevinaan hänen kuiskaavan nimensä. Nopeasti hän kumartui toisen yli. Tämä mutisi jotakin, mistä hän ei saanut selkoa, mutta sanoi sitten selvemmin: